KIOSin tuore raportti nostaa esiin uusia uhkia Kuva: KIOSin tuore raportti nostaa esiin uusia uhkia

Järjestöjä hiljennetään nyt Euroopassa

Rahahanojen sulkeminen, kriittiset äänet kuriin laittava lainsäädäntö – mistä kansalaisyhteiskunnan tontin kapenemisessa on kyse? Jaa järjestösi kokemukset vastaamalla kyselyyn.

Teksti: Outi Puukko

Kansalaisjärjestöjä yhdistävän Civicuksen tänä vuonna keräämä alustava tutkimustieto osoittaa kansalaisyhteiskunnan tilan kapenevan yhä useammassa valtiossa. Vuonna 2015 järjestö raportoi 96 valtion loukkaavan ilmaisun ja yhdistymisen vapautta.Myös moni demokratia on viime aikoina kääntynyt rajoitusten tielle. Esimerkiksi Britannia aikoo kieltää järjestöiltä julkisen tuen turvin tehtävän vaikuttamistyön.***Trendi vaikuttaa väistämättä myös suomalaisjärjestöihin ja niiden kumppaneihin. Aihe herätti keskustelua KIOSin seminaariraportin julkistamistilaisuudessa 16. helmikuuta. Aina tilan kapenemisessa ei ole kyse vain valtioista.”Monet yritykset eivät ole tottuneet järjestöjen vahtikoiran rooliin”, sanoi tilaisuudessa puhunut presidentti Tarja Halonen.Lisäksi KIOSin raportti nostaa esiin uusia uhkia kuten vihapuheen sekä terrorismin vastaisten lakien käyttämisen järjestöjä vastaan.***Mitä keinoja kansalaisyhteiskunnalla on vastustaa rajoituksia? Civicus ja Civil Society Europe keräävät nyt kokemuksia aktivisteilta ja järjestöiltä. Vastaa kyselyyn helmikuun loppuun mennessä.

,