Hakemuksia kevään 2014 hankevalmistelumatkoja varten otetaan vastaan 1.10.-15.11.2013. Päätöksistä tiedotetaan järjestöjä helmikuun 2014 loppuun mennessä.Konferenssitukien vuoden 2013 valtionapumääräraha on jo myönnetty kokonaisuudessaan.Ministeriöstä kerrotaan myös, että kehitysviestintä- ja globaalikasvatustuen tilannetta käsitellään parhaillaan. Järjestöjä tiedotetaan tarkemmin seuraavan hakukierroksen ajankohdasta.Ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikkö antaa asiassa lisätietoja.
Järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: 1,5 asteen raja ylittyy, mutta kriisin vakavuus ratkaistaan nyt
Kriittisen 1,5 asteen lämpenemisrajan ylittyminen on väistämätöntä ja sen jälkeen elämme ennakoimattomasti muuttuvan ilmaston kanssa. Voimme kuitenkin yhä vaikuttaa siihen, kuinka pitkäkestoisia ja vakavia seuraukset ovat. Järjestöt odottavat YK:n ilmastokokoukseen kokoontuvilta mailta väkeviä toimia Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.