Tänä vuonna haku houkutteli enemmän myös miehiä: hakijoista kymmenen oli miespuolisia, kun edellisessä haussa heitä oli vain kaksi. Ehkäpä Etvon nettisivuilta löytyvät palanneiden vapaaehtoisten haastattelut ovat rohkaisseet lisää miehiä hakemaan.
Suosituimpia hakukohteita tänä vuonna olivat ihmisoikeustyötä tekevä Taksvärkin kumppanijärjestö Licadho Kambodzhassa ja Suomen pakolaisavun Ugandan maatoimisto. Ugandassa työtehtävät keskittyvät tiedotustyöhön. Molemmat ovat ensi kertaa mukana vapaaehtoistyökohteina.
Hakijoista nuorin oli tasan ohjelman alaikärajan ylittänyt eli 22-vuotias. Mukaan mahtui myös useampi viidenkymmenen paremmalla puolella oleva hakija. Yläikärajaa ohjelmalle ei ole, ja joka vuosi ohjelmaan lähteekin jokunen esimerkiksi vuorotteluvapaata hyödyntävä vapaaehtoinen.
Etvon kautta Kepan jäsenjärjestöt voivat hakea vapaaehtoisia kumppanijärjestöihinsä. Tämän vuoden hakukierroksella on mukana viisitoista Kepan jäsenjärjestöä ja kaksikymmentäyksi vapaaehtoiskohdetta. Vapaaehtoisia lähetetään vuosittain 20-30.
Tämän vuoden valinnat tehdään valintaviikonloppuna syyskuun lopussa. Lisää tietoa ohjelmasta löytyy Etvon nettisivuilta. Ohjelman päätavoite on vahvistaa Kepan jäsenjärjestöjen sekä niiden kumppanijärjestöjen yhteistyötä.
Fingo invites applications to its Programme Advisory Group
Fingo is looking for members to join its new Programme Advisory Group. The Advisory Group will play an important role in providing strategic advice on the implementation of Fingo’s 2026–2029 programme with a particular focus on strengthening equal partnerships.