Näillä näkymin tilit suljetaan siis syyskuun lopussa. Syynä se, ettei rahansiirtoyrityksillä ole Barclaysin mukaan riittävän tiukat järjestelmät mahdollisen laittoman toiminnan kuten rahanpesun valvontaan.Kehitysjärjestöt ja Somalian hallitus ovat vedonneet Barclaysiin pidemmän siirtymäajan puolesta, sillä mahdollisten laittomien rahalähetysten mukana katkeaisivat elintärkeät rahalähetykset tavallisille somalialaisille.Somaliassa ei ole pankkeja. Aiheesta uutisoivan The Guardianin mukaan noin puolet Somalian kymmenestä miljoonasta ihmisestä elää rahalähetysten varassa. Puolisentoista miljoonaa ulkomailla asuvaa somalialaista lähettää kotiin rahaa säännöllisesti.
Järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: 1,5 asteen raja ylittyy, mutta kriisin vakavuus ratkaistaan nyt
Kriittisen 1,5 asteen lämpenemisrajan ylittyminen on väistämätöntä ja sen jälkeen elämme ennakoimattomasti muuttuvan ilmaston kanssa. Voimme kuitenkin yhä vaikuttaa siihen, kuinka pitkäkestoisia ja vakavia seuraukset ovat. Järjestöt odottavat YK:n ilmastokokoukseen kokoontuvilta mailta väkeviä toimia Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.