Veroparatiisien salaisuuksien muuri murenee Kansainvälisen toimittajaryhmän eilen paljastama jättimäinen veroparatiiseihin liittyvä tietovuoto on kuohuttanut maailmaa – ja syystä. 04.04.2016 Uutiset
Kepan lausunto valtiovarainvaliokunnan verojaostolle EU:n veronkierron vastaisesta toimenpidepaketista Komission tiedonannossaan esittämät toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta jatkokäsittelyssä on tärkeää varmistaa toimenpidepaketin vaikuttavuus ja varmistaa, että se vahvistaa myös kehitysmaiden verotuskykyä ja osallistumismahdollisuuksia. Suomen tulee ottaa hallituksen veropoliittisen linjauksen mukainen aktiivinen rooli työssä kansainvälisen verojen välttelyn estämiseksi. (21.3.2016) 21.03.2016 Kannanotot
Kepan lausunto valtiovarainvaliokunnan verojaostolle ehdotuksesta veronkierron vastaisesta direktiivistä Kepa vaatii, että Suomen kantaa direktiiviehdotukseen tarkennetaan niin, että hallituksella on selkeä mandaatti puoltaa direktiiviehdotuksen ripeää jatkokäsittelyä ja hyväksymistä. Suomen tulee ehdotuksen jatkokäsittelyssä ajaa riittävän kunnianhimoista ja vaikuttavaa sääntelyä. (21.3.2016) 21.03.2016 Kannanotot
Kepan ja 10 muun suomalaisen järjestön kirje komissaari Kataiselle julkisen maakohtaisen veroraportoinnin puolesta Kepa yhdessä muiden suomalaisjärjestöjen kanssa pyytää komissaari Jyrki Kataista puoltamaan kaikkia aloja koskevaa julkista maakohtaisten verotietojen raportointia. Kirje on tehty osana Tax Justice Europe -verkoston yhteistä vaikuttamistyötä. (21.3.2016) 21.03.2016 Kannanotot
Houkuttelevia voittoja tarjolla veroparatiiseissa Eilen julkaistu tutkimus osoittaa, että veroparatiiseissa työntekijät ovat tuottavampia ja voitot suurempia. 17.03.2016 Blogit
Suuryhtiöiden verojalanjälki läpinäkyväksi Yritysten julkisesta veroraportoinnista on paljon hyötyä, kun taas haittapuolia on hyvin vähän. 11.03.2016 Blogit
Kaivosverotuksessa ei ole varaa naiiviuteen Finnwatchin tiistaina julkaisemassa raportissa Kaivosverotuksen kehitysmaa kiinnitetään huomiota siihen, että Suomessa ei ole erillistä kaivosveroa, vaan kaivosyhtiöt maksavat vain yhteisöveroa voitoistaan siinä missä muutkin yritykset. 04.03.2016 Blogit
Kaivosverotuksen todelliset kehitysmaat Kehitysapua saavat maat menettävät kaivosteollisuuden verovälttelyn takia joka vuosi enemmän verotuloja kuin saavat tukea kehitysapuna. 01.03.2016 Blogit
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa äitien pakkaukset, sukupuolidata, järjestösankarit, Eevan nettikauppa ja Applen verovälttely. 18.02.2016 Blogit
Hallitus ei puutu yritysten veronkiertoon vaikka keinoja olisi Sähköverkkoyhtiö Caruna on ollut viime päivät otsikoissa nostettuaan roimasti sähkön siirtohintaa. Toinen kiinnostava tieto yhtiöstä liittyy sen verosuunnitteluun. 04.02.2016 Blogit
Komissiolta laimea esitys verovälttelyn ehkäisemiseksi Maakohtaisen raportoinnin puuttuminen on iso pettymys kansalaisjärjestöille. 02.02.2016 Uutiset
EU tarttui verovälttelyyn silkkihansikkain Komissio on herännyt siihen, että yritysten harjoittaman verovälttelyn vuoksi valtiot menettävät miljardeja, kansalaisten verotaakka kasvaa ja kilpailu vääristyy. Tuore ehdotus ei kuitenkaan tarjoa riittäviä välineitä verovälttelyn suitsimiseksi. 01.02.2016 Blogit