Fingo käynnistää presidenttiehdokkaiden tenttisarjan Suomen uusi tasavallan presidentti aloittaa kautensa maailmanlaajuisten ongelmien keskellä – mutta hänellä on myös valtaa vaikuttaa, minkä roolin Suomi ottaa niiden ratkaisijana. 05.12.2023 Uutiset
Kaikesta ei päätetäkään eduskunnassa Poliittisia päätöksiä tehdään eri tasoilla. Nyt aloittavan eduskunnan on oltava aktiivinen myös EU- ja YK-tasoilla päätettävissä asioissa. 14.04.2023 Analyysit
Fingon eduskuntavaalikampanja käynnistyy: Suomen ei tule kääntää selkäänsä maailmalle Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle -kampanja nostaa Suomen ulkopolitiikan suunnan ja arvot osaksi vaalikeskustelua. ”Kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja rauhantyö tulee nähdä erottamattomana osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa”, sanoo Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Silla Ristimäki. 02.03.2023 Tiedotteet
Esteettömät vaalit Kirgisiaan Kynnys ry:n kumppanijärjestöjen naiset ovat olleet keskeisessä roolissa vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien jalkauttamisessa Kirgisiaan. 04.08.2021 Järjestöjen työn tuloksia
Maailman ensimmäinen kestävän kehityksen hallitusohjelma? Rinteen hallituksen ohjelma on rakennettu historiallisella tavalla kestävän kehityksen ajattelun pohjalle, selviää Fingon analyysista. Sosiaalisen, ekologisen ja talouden kestävyyden tasapaino näkyy kattavasti koko ohjelmassa. 14.06.2019 Analyysit
Järjestöt: Kestävä kehitys näkyy historiallisen läpileikkaavasti koko hallitusohjelmassa ”Kestävä kehitys näkyy historiallisen hyvin ja läpileikkaavasti koko hallitusohjelmassa. Kehityspolitiikassa erityisen hyvää on muun muassa pitkäjänteisyyden korostaminen ja tiekartan luominen YK-tavoitteiden saavuttamiseksi. Järjestöjen laadukkaaseen työhön on myös luvassa lisärahoitusta”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen. 03.06.2019 Tiedotteet
Fingon kampanjat innoittivat ehdokkaita Fingo kampanjoi vaaleissa erityisesti kehitysrahoituksen noston, ilmastotoimien ja yritysvastuun puolesta. Kaikkiin kampanjoihin sitoutuneista ehdokkaista kymmenet menivät läpi. 15.04.2019 Uutiset
Miksi vaaleissa ei puhuta maailmasta ja ulkopolitiikasta? Vaalikeskusteluja seuraamalla yksi asia on tullut selväksi. Näistä vaaleista todella saatiin ilmastovaalit. Muut Suomen globaalia vastuuta koskevat teemat ovat sen sijaan jääneet harvinaisen pieneen osaan. 12.04.2019 Blogit
Järjestöt: Kehitysyhteistyö isossa murroksessa viime hallituskaudella Kehityspolitiikka koki hallituskauden aikana kovia iskuja, kun kehitysyhteistyötä leikattiin ei pelkästään paljon vaan myös todella nopealla aikataululla ja kehitysrahoitusta suunnattiin finanssisijoituksiin. Tulevalla hallituksella on edessään näytön paikka köyhyyden vähentäjänä, kestävän kehityksen toteuttajana ja Suomen hyvän maineen palauttajana kehittyvissä maissa. 05.04.2019 Tiedotteet
Järjestöjen vaalipanelistit vaativat kehitysrahoituksen nostoa Järjestöjen vaalipaneelissa ehdokkailta tuli vahva tuki kehitysrahoituksen ja järjestöjen osuuden nostolle. Kaikki pitivät ilmastoa kynnyskysymyksenä hallitusneuvotteluissa. 03.04.2019 Uutiset
Järjestöt tenttaavat poliitikkoja kestävän kehityksen teemoista Kehitysjärjestöt tenttaavat neljän suurimman puolueen edustajia Musiikkitalolla tiistaina 2.4. Vaalipaneeliin osallistuvat SDP:n Pilvi Torsti, keskustan Kimmo Tiilikainen, kokoomuksen Jenni Pajunen sekä vihreiden Emma Kari. 29.03.2019 Tiedotteet
Faktat pöytään EU-vaaleissa Fingo on mukana Vaadi faktat -eurovaalikampanjassa, jonka tavoitteena on edistää faktapohjaista politiikkaa Suomessa vaalikevään 2019 aikana. 21.03.2019 Tiedotteet