Tuore selvitys: Päättäjät haluavat seuraavalta hallitukselta toimia järjestöjen hyväksi Järjestöt nähdään demokratian ja vapaan kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeinä toimijoina, ilmenee tänään julkaistusta selvityksestä. 28.01.2019 Tiedotteet
Järjestö, näillä viidellä vinkillä tehostat some-viestintääsi Mitä järjestösi voisi tehdä, jotta viestinne tavoittaisi halutut yleisöt entistä paremmin? Tässä viisi vinkkiä onnistuneeseen some-viestintään. 24.01.2019 Uutiset
Psykologien pitkäjänteinen työ pakolaisleireillä tuottaa tulosta Monet ammattiryhmät tekevät kehitysyhteistyötä hyödyntämällä oman alansa ammattitaitoa. Psykologien Sosiaalinen Vastuu on tukenut mielenterveystyötä kriisialueilla yli 30 vuoden ajan. Palestiinalaisten pakolaisleirien perheneuvoloissa keskiössä on moniammatillisen tiimityön kehittäminen. 15.01.2019 Uutiset
Kansalaisaktiivisuutta tarvitaan, jotta maailma olisi parempi – kaikille Yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus hyväksyttiin 10. joulukuuta, tasan 70 vuotta sitten. Tavoitteena oli parempi maailma, jota voisimme ylpeydellä puolustaa. On siis annettava myös tunnustusta ihmisoikeuksien merkittäville puolustajille: kansalaisjärjestöille ja -aktiiveille. 10.12.2018 Blogit
Diasporajärjestöt vahvistavat yhteistä identititeettiä Somalia-verkosto kerää Suomen somalijärjestöjä saman pöydän ääreen, ja yhteiset kehitysyhteistyöhankkeet synnyttävät dialogia ja murtavat ennakkoluuloja Somaliassa. 25.11.2018 Uutiset
Hallituksen jääräpäisyyttä ihmettelemässä Valtion ensi vuoden talousarvio saa asiantuntijat ramppaamaan eduskunnassa. Kuulemisissa olisi ollut hyvä veisata uusia virsiä, mutta niitä ei valitettavasti ole luvassa. 03.10.2018 Blogit
Mahdollisuuksien tori toi turkulaiset samal pual jokke Turun Mahdollisuuksien torilla soitettiin, tanssittiin ja rakennettiin yhdessä parempaa kaupunkia ja maailmaa. 18.09.2018 Artikkelit
Etäosallistumisen vapaus kansalaisjärjestössä Kepan uusi verkkoalusta mahdollistaa etäosallistumisen tapaamisiin ja koulutuksiin. 30.05.2018 Blogit
Frame, Voice, Report! -hankkeen verkkosivu on avattu EU-hankkeen uudelta verkkosivulta löytyvät päivitetyt hankedokumentit, mutta hakemuksia ei ole vielä mahdollista jättää. 06.04.2018 Blogit
Budget cuts reduce NGO platform Kepa’s activities again Due to the decision of the Ministry for Foreign Affairs of Finland, Kepa is forced to close its country offices in Tanzania and Mozambique. Thirty years of long-term work comes to end, and seven employees will lose their jobs. 04.04.2018 Tiedotteet
Leikkaukset supistavat jälleen kehitysjärjestö Kepan toimintaa Ulkoministeriön rahoitusleikkausten takia Kepa joutuu sulkemaan toimistonsa Tansaniassa ja Mosambikissa. Kolmekymmenvuotinen pitkäjänteinen työ kehitysmaissa loppuu, ja seitsemän työntekijää joutuu lähtemään. 04.04.2018 Tiedotteet
Maatoimistojen sulkeminen jättää aukon Etelän työhön Kepa on vaikuttanut Tansaniassa ja Mosambikissa yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa yli kahden vuosikymmenen ajan. Kysyimme Kepan parissa toimineilta, millainen merkitys maatoimistoilla on ollut paikallistasolla? 04.04.2018 Blogit