Painavaa asiaa ilmastosta ja kestävästä taloudesta Painavaa asiaa 2015 -tapahtumassa kansalaiset keskustelivat kansanedustajien kanssa siitä, mikä on Suomen ilmastopolitiikan suunta ja miten kestävää maailmantaloutta tulisi edistää. Pyysimme muutamia paikalla olleita kansanedustajia ottamaan kantaa näihin kysymyksiin. 27.05.2015 Uutiset
Kansalaiset kysyivät edustajiltaan: Mitä teet ilmaston ja kestävän talouden hyväksi? Kepan jo neljättä kertaa järjestämä kansalaisten ja kansanedustajien Painavaa asiaa -tapaaminen keräsi mukaan lähes puolet uudesta eduskunnasta. 22.05.2015 Tiedotteet
Kirjailija: Afrikan luonnonvarakirous on voimissaan Maailma kylässä -festivaalille saapuva nigerialainen ympäristöaktivisti Nnimmo Bassey kirjoitti väkevän kirjan uuskolonialismista. 19.05.2015 Uutiset
UNEP: Uusiutuva energia hyvässä kasvussa YK-järjestön tuoreen raportin mukaan planeetta sai viime vuonna 9,1 prosenttia sähköstään uusiutuvista energialähteistä. 07.04.2015 Uutiset
Kysely: Suomalaiset kannattavat hajautetun energiantuotannon tukemista Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 73 prosenttia suomalaisista odottaa hallitukselta taloudellista tukea hajautetulle energiantuotannolle. Kansalaisjärjestöjen Talouspoliittisessa vaalikoneessa eduskuntavaaliehdokkaat pääsevät esittelemään näkemyksiään muun muassa uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä ja uusiutuvasta energiasta. 19.03.2015 Tiedotteet
Ranskalainen öljyjätti vetää tytäryhtiöitään pois veroparatiiseista Järjestöasiantuntija pitää Totalin toimintaa riittämättömänä. 06.03.2015 Uutiset
Intia nelinkertaistaa vihreän sähkön vuoteen 2022 mennessä Jättivaltio suosii kuitenkin yhä hiiltä, joka ruokkii ilmastonmuutosta ja houkuttelee korruptioon. 05.03.2015 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa kärpäsen kastraatio, julkkiskampanjoiden hyöty, köyhyysvisailu, GMO Afrikassa ja suuri energiakato. 20.02.2015 Blogit
Intia kovistelee ulkomaisia ympäristöjärjestöjä Narendra Modin hallitus jäädytti hiilivoimaloita kritisoivien järjestöjen pankkitilit. 19.02.2015 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa päivän paras uutinen, sähköttömät, avun käyttö tuontitavaroihin, afrikkalaiset lämpöpatterit ja kehitys-termi. 11.11.2014 Blogit
IPCC: Päästöt vaarantavat köyhyyskamppailun Kansainvälisen ilmastopaneelin yhteenvetoraportissa vaaditaan nollaamaan kaikki fossiiliset päästöt vuoteen 2100 mennessä tai muutoin köyhyyden ja nälän poistaminen maailmasta vaikeutuu oleellisesti. 04.11.2014 Uutiset