YK:n aidsjärjestö Unaids julkaisi joulukuun 1. vietettävän maailman aidspäivän alla nopean puuttumisen suunnitelman, jolla aidsepidemia saataisiin järjestön mukaan kuriin vuoteen 2030 mennessä.Suunnitelma perustuu kasvavaan panostukseen seuraavan viiden vuoden ajan. Järjestön mukaan tällä vältettäisiin lähes 28 miljoonaa uutta hiv-tartuntaa ja 21 miljoonaa aidskuolemaa vuoteen 2030 mennessä.”Epidemian suunta on jo saatu taitettua”, sanoo Unaidsin pääjohtaja Michel Sidibé. ”Nyt on viisi vuotta aikaa voittaa se kokonaan, tai epidemia saattaa ryöstäytyä uudelleen käsistä.”Hyvä kehityssuunta ei tapahdu automaattisesti, vaan tarvitsee lisäpanostuksia. Vuonna 2013 aidsin vastaiseen taisteluun köyhissä ja keskituloisissa maissa sijoitettiin 19,1 miljardia dollaria. Lisäystä edelliseen vuoteen oli 250 miljoonaa. Tämän pitäisi kuitenkin kasvaa noin 35,6 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä, jotta Unaidsin visio toteutuisi.Erityisesti lisärahoitusta tarvitsisivat kaikkein köyhimmät maat, jotka kustantavat hiv- ja aidstyöstään kymmenisen prosenttia. Ylemmän keskitulon maat rahoittivat vuonna 2013 jo 80 prosenttia omasta hiv- ja aidstyöstään.Viime vuosien kasvanut rahoitus aidstyöhön onkin johtunut rikkaampien kehitysmaiden omista panostuksista, kun kansainvälinen rahoitus on junnannut paikallaan.Sidibén mukaan tarvittava rahoitus tarkoittaa noin kolmea dollaria jokaista hi-viruksen kantajaa kohden — joka päivä, viiden vuoden ajan.Unaidsin mukaan lisäpanostuksilla vältytään noin 24 miljardin dollarin lisämenoista hoitopuolella.Unaids: Fast-Track: Ending the AIDS epidemic by 2030
Maailma kylässä -festivaalilla 24 000 kävijää – vapaus puhutti uudella festivaalialueella Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla
Festarikauden avaava ilmaistapahtuma, Maailma kylässä, järjestettiin 16.–17.5. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla. Festivaalilla oli lauantaina 13 000 kävijää ja sunnuntaina 10 000 kävijää. Puhelavan ohjelmaa seurasi lisäksi 1 000 katsojaa verkkostriimissä. Hyvissä tunnelmissa sujunut festari tarjosi musiikkia, puheita ja keskusteluja, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä. Koko perheen festivaalin teema Vapaus näkyi läpi ohjelman.