Seitsemän miljoonaa ihmistä kuoli vuonna 2012 ilmasaasteista johtuviin sairauksiin, raportoi Maailman terveysjärjestö WHO. Tämä tarkoittaa joka kahdeksatta kuolemaa.Uudet löydökset yli kaksinkertaistavat aiemmat arviot ilmansaasteiden terveysvaikutuksista ja osoittavat, että ilmansaasteet ovat suurin yksittäinen ympäristöstä aiheutuva terveysriski. WHO:n mukaan nyt on myös osoitettu entistä vahvempi yhteys sisä- ja ulkoilman saasteiden sekä sydän- ja verisuonitautien että syövän välillä.Sisäilman saasteet arvioidaan syylliseksi 4,3 miljoonaan kuolemantapaukseen vuosittain ja ulkoilman saasteet 3,7 miljoonaan kuolemaan. Monet altistuvat molemmille.Haavoittuvimpia ryhmiä ovat vanhukset ja lapset – sekä kehitysmaiden naiset. Köyhät naiset ja lapset kärsivät eniten sisäilman saasteista, sillä he viettävät miehiä enemmän aikaa kotona hengittäen uunien vaarallista savua.Kuolettavaa kokkailuaIlmasaasteet riivaavat eniten köyhiä ja keskituloisia maita Kaakkois-Aasiassa ja läntisen Tyynenmeren alueella.Kaakkois-Aasian alueella esimerkiksi pelkästään ruuanlaitosta aiheutuvat ilmansaasteet aiheuttivat 1,7 miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Eniten kuolemia oli Intiassa. Polttoaine, jota monet intialaisnaiset käyttävät perinteisissä chulhas-uuneissa on sekoitus puuta, hiiltä, viljasta syntynyttä jätettä ja lehmänlantaa. Sekoituksesta syntyvässä savussa on mukana vaarallisia aineita, kuten erilaisia pienhiukkasia ja häkää.”Avoin tuli tällaisessa keittiössä on kuin polttaisi 400 tupakkaa tunnissa”, vertaa Berkleyn yliopiston ympäristöterveyden professori Kirk Smith WHO:n sivuilla.Kaikkiaan noin 2,9 miljardin ihmisen arvioidaan asuvan talouksissa, joissa käytetään sisäilmaa saastuttavia polttoaineita.WHO aikoo vielä tämän vuoden aikana julkaista ohjeet polttoaineiden käytöstä kotitalouksissa. Järjestö myös selvittää maatasolla ilmansaasteiden yhteyden kuolleisuuteen sekä päivittää laskelmat 1 600 kaupungin ilmanlaadusta.WHO:n tiedoteWHO: Clean household energy can save people’s lives
WHO: Joka kahdeksas kuolema johtuu ilmansaasteista
Ilmansaasteet, sekä ulko- että sisätiloissa, ovat maailman suurin ympäristöstä aiheutuva terveysriski, Maailman terveysjärjestö toteaa.
Teksti: Sanna Jäppinen