IPS — Ugandassa käydään vilkasta keskustelua siitä, montako ministeriä maan hallitukseen tarvitaan. Presidentti Yoweri Musevenin kanslia on ehdottanut määrän nostamista nykyisestä 69:stä 71:een.
Perustuslain mukaan Ugandan ministerien ja apulaisministerien luku ei saa ylittää 42:ta ilman parlamentin hyväksyntää. Nyt täysivaltaisia ministereitä on 25 ja apulaisia 44. Monissa ministeriöissä on 3-4 apulaisministeriä varsinaisen lisäksi.
Ministerien työtaakka on useimmille kansalaisille tuntematon, koska heitä näkee lähinnä avaamassa erilaisia tilaisuuksia. Ministerien kuukausipalkka erilaisine etuineen saattaa nousta 14 000 euroon, kun esimerkiksi lääkäreille maksetaan 140 euroa kuussa.
”Hallitus on sekä suuri että hyödytön”, professori Aaron Mukwaya Kampalan Makereren yliopistosta sanoo.
Hänen mukaansa iso hallitus takaa presidentin vallan: kun hallitus ei pysty tekemään tärkeitä päätöksiä, ne jäävät valtionpäämiehelle.
Suuri hallitus on osa korruptoitunutta vallankäyttöä ja keino palkita lojaaleja etnisiä ryhmiä sekä kalastaa ääniä vuoden 2011 presidentinvaalien alla, Mukwaya jatkaa.
Presidentinkansliassa työskentelevän Opio Lukonen mielestä laaja hallitus tarvitaan ”jakamaan kansallista kakkua yli 50 etnisen ryhmän kesken”, jotta kukaan ei tunne jäävänsä syrjään päätöksenteosta.
Maailma kylässä -festivaalilla 24 000 kävijää – vapaus puhutti uudella festivaalialueella Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla
Festarikauden avaava ilmaistapahtuma, Maailma kylässä, järjestettiin 16.–17.5. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla. Festivaalilla oli lauantaina 13 000 kävijää ja sunnuntaina 10 000 kävijää. Puhelavan ohjelmaa seurasi lisäksi 1 000 katsojaa verkkostriimissä. Hyvissä tunnelmissa sujunut festari tarjosi musiikkia, puheita ja keskusteluja, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä. Koko perheen festivaalin teema Vapaus näkyi läpi ohjelman.