Britannian valtiontalouden tarkastusvirasto OBR (Office for Budget Responsibility) on tarkastanut maan talouskasvuodotuksia ylöspäin. Yhtenä suurena syynä tähän on odotettua suurempi maahanmuutto, kirjoittaa The Guardian.Britannia vastaanotti viime vuonna 298 000 maahanmuuttajaa, liki kolme kertaa sen, mikä oli vallassa olevan konservatiivipuolueen tavoite. OBR arvioi, että aiempia laskelmia suurempi maahanmuutto lisää kansantuotteen kasvua 0,6 prosenttiyksiköllä.Talouskasvun lisäksi maahanmuutto kasvattaa myös Britannian verokertymää, sillä suurin osa maahanmuuttajista on työikäisiä. Viime vuoteen verrattuna maahanmuuttajia on nyt töissä Britanniassa 239 000 enemmän. The Guardian huomauttaa, että nämä työpaikat eivät ole pois briteiltä, sillä Britannian kansalaisten työllisyys on noussut vielä enemmän: 375 000 brittiä on saanut töitä.Lehti kehottaa brittipoliitikkojen avaamaan silmänsä liikkuvuuspolitiikassa, pääpuolueet kun haluavat rajoittaa maahanmuuttoa.Mielikuva kouluja käymättömästä siirtolaisesta on The Guardianin mukaan väärä: University College London -yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan keskiverto maahanmuuttaja on läntisestä tai itäisestä Euroopasta Britanniaan tuleva, nuori ja yliopistosta valmistunut ihminen, joka työskentelee finanssialalla, tekniikan alalla tai luovilla aloilla.The Guardian: The migration fuelling George Osborne’s ’comeback country’
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.