Hallin puolesta pidetään tänään mielenosoituksia useissa maissa. Suomessa kokoonnuttiin Thaimaan suurlähetystön eteen Bulevardille Kuva: Hallin puolesta pidetään tänään mielenosoituksia useissa maissa. Suomessa kokoonnuttiin Thaimaan suurlähetystön eteen Bulevardille

Syytteet Finnwatchin tutkija Andy Hallia vastaan hylättiin Thaimaassa

Ananasmehutehtaan työloja selvittänyttä ihmisoikeusaktivistia odottaa vielä kolme muuta oikeudenkäyntiä. Seuraava alkaa jo huomenna.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Valtteri Lipiäinen

Thaimaan Prakanongin tuomioistuin hylkäsi tänä aamuna Natural Fruit -ananasmehutehtaan Finnwatchin tutkija Andy Hallia vastaan nostamat syytteet. Perusteluna olivat Hallin kuulusteluprosessissa tapahtuneet laittomuudet.”Uskon, että tämänpäiväinen tuomio vahvistaa syytettyjen oikeuksia Thaimaan oikeudenkäynneissä. Oikeustutkijoiden on noudatettava lakia tai he joutuvat vastamaan tuomarille”, Hall kirjoittaa Twitterissä tuomion varmistuttua.Syytteiden taustalla oli brittiläisen Hallin Finnwatchille tekemä selvitys Natural Fruit -tehtaan työoloista. Tehtaassa valmistettua mehutiivistettä on käytetty suomalaisten kauppaketjujen myymissä mehuissa.Tammikuussa 2013 julkaistussa raportissa tehtaan työolot ja työntekijöiden oikeudet paljastuivat ala-arvoisiksi, ja Natural Fruit haastoi Hallin oikeuteen muun muassa yrityksen kunnian loukkaamisesta.”Olemme helpottuneita ja iloisia siitä, että oikeus toteutui ja syytteet hylättiin”, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.Yhteensä neljä oikeudenkäyntiä, kampanjointi jatkuuNyt annettu vapauttava tuomio oli vasta alkua: kaikkiaan Natural Fruit on käynnistänyt Andy Hallia vastaan neljä oikeusjuttua. Seuraava alkaa jo huomenna 30. lokakuuta.Jos Hall todetaan syylliseksi, hän voi saada jopa seitsemän vuotta vankeutta ja joutua maksamaan miljoonien eurojen korvaukset.Tämänpäiväistä tuomiota edelsi oikeudenkäynti syyskuun alussa, ja siinä yhteydessä Natural Fruitin myanmarilainen siirtotyöntekijä todisti tehtaan palkkaavan alaikäisiä lapsia ja maksavan työntekijöille laittoman alhaisia palkkoja.”Oikeudenkäynti oli jälleen uusi vahvistus sille, että tehtaan työoloissa on Finnwatchin raportin paljastamia vakavia ongelmia. Thaimaan viranomaisten tulee välittömästi käynnistää toimenpiteet Natural Fruitin työolojen korjaamiseksi ja tehtaan oikeuteen saattamiseksi”, Sonja Vartiala toteaa.Finnwatch vaatii Natural Fruitia luopumaan kaikista muista Andy Hallia vastaan nostetuista syytteistä. Finnwatch ja sadat muut kansalaisjärjestöt ympäri maailman pitävät oikeustoimia juridisena häirintänä, jonka tarkoituksena on haitata ihmisoikeuksien puolesta toimivan Andy Hallin ja Finnwatchin työtä.Finnwatch: Kysymyksiä ja vastauksia: Finnwatchin tutkijan Andy Hallin oikeudenkäynti (pdf)Kepa.fi: Ihmisoikeusaktivisti Andy Hallin oikeudenkäynti alkaa tänäänKepa.fi: Finnwatchin seurantaraportti: Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Thaimaan tehtaissaSeuraa Twitterissä: Andy Hall@Atomicalandy, #FreeAndyHall