Trumpista ja Putinista myydään Washingtonissa
Trumpista ja Putinista myydään Yhdysvalloissa koirien puruleluja. Molemmilla johtajilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä - tai asian sivuuttamisessa. Kuva: Trumpista ja Putinista myydään Yhdysvalloissa koirien puruleluja. Molemmilla johtajilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä - tai asian sivuuttamisessa.

Rampauttiko populismi EU:n ilmastopolitiikan?

Brexit, Trump, Putin ja Euroopan vaalien vuosi. Tiputtaako politiikan myllerrys ilmastonmuutoksen päätöksenteon agendalta?

Teksti: Mimosa Hedberg Kuva: Mike Maguire

Kansainvälinen politiikka on ollut kuluneen vuoden varsinaisessa myllerryksessä. Samoin on kulunut reilu vuosi siitä, kun Pariisissa tehtiin onnistuneita – vaikkakin maltillisia – ilmastopäätöksiä.

Hieman yllättäen asiantuntijat tuntuvat olevan enemmän huolissaan Euroopan unionin hampaattomuudesta kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista.

”EU:sta on tullut kyvytön tekemään menestyksekästä ilmastopolitiikkaa. EU on oikeastaan vähän kykenemätön tällä hetkellä kaikessa politiikassaan”, Helsingin yliopiston professori, ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen arvioi viime viikolla Sitran järjestämässä debattitilaisuudessa.

Myös Ollikaisen kanssa debatoinut suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen kertoi olevansa skeptinen EU:n suhteen ja muistutti, että ”kaikki keskeiset EU-jäsenmaat ovat nyt kouristuksissa” populismin nostaessa päätään Euroopassa.

Trump, Putin ja ilmasto

Ollikainen loi tulevaisuudenuskoa toteamalla, että mitä tapahtuu politiikan pinnalla, on eri asia kuin syvät virtaukset. Trump voi toki saada muutoksiakin aikaan ilmastopolitiikassa, mutta pysyvät elementit, kuten G-maiden kokoukset eivät horju.

Ollikainen ei usko, että Yhdysvallat irtautuisi Pariisin sopimuksesta. Toisaalta Trumpin kaudella on nähty jo muutoin huolestuttavia piirteitä, kuten ilmastotutkijoiden painostamista ja jopa vainoa, hän lisää.

Suomen Moskovan suurlähettiläänä toiminut Himanen toi esille puolestaan ongelmia Venäjän suunnalta.

”Vladimir Putin on todennut faktana, että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama. Hän on toki myös sanonut, että totta kai olemme mukana Pariisin sopimuksessa, vaikka Venäjä ei ole sitä ratifioinut”, Himanen muistuttaa.

Himanen alleviivaa, että Venäjällä on ”todella isoja ilmasto-ongelmia”, joihin ei suhtauduta vakavasti. Hän antoi esimerkiksi muun muassa Siperiasta löytyneet tuhannet metaanikuplat, jotka ovat vaarassa räjähtää.

Silti ilmastonmuutokseen suhtaudutaan Venäjällä valitettavasti hyvin skeptisesti.

”Viime kädessä ilmastopolitiikan toteuttaminen on poliittisen johdon asia”, Himanen uskoo.

Britit lähtevät, Kiina tulee

Brexit aiheuttaa uudenlaisia poliittisia paineita Brittein saarilla. Silti Ollikainen muistuttaa, että Britannian ilmastopolitiikassa ei toistaiseksi ole muuttunut mikään.

Britanniahan on systemaattisesti ajanut tiukempaa ilmastopolitiikkaa kuin muut Euroopan maat.

”Brittien lähteminen unionista kyllä heikentää EU:ta”, Ollikainen toteaa.

Kiinan rooli ilmastopolitiikassa on viime aikoina nähty positiivisena, mutta Obaman jätettyä vaikutusvaltaisen pestinsä Kiina tarvitsee nyt uuden kumppanin ilmastonmuutoksen veturiksi.

On epäselvää, riittääkö EU:lta rahkeita tähän kumppanuuteen viime aikojen poliittisen turbulenssin myötä.

”Ja siihen kumppanuuteen olisi vielä saatava EU:n lisäksi Intia. Tämä on keskeistä”, Ollikainen alleviivaa.