IPS — Kolmannessa koevaiheessa oleva rokote saattaa jopa puolittaa pikkulasten malariariskin, tutkijat kertovat.
Uutta RTS,S-rokotetta testattiin seitsemässä Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa. Kolme rokoteannosta vähensi 5-17 kuukauden ikäisten vauvojen malariariskiä jopa 56 prosenttia. Vaikea malaria surmaa hoitamattomana jopa viidenneksen potilaista.
Malariaan kuolee vuosittain maailmassa 800 000 ihmistä. Kuolemantapauksista 85 prosenttia sijoittuu Afrikkaan. Siellä riski on suurin lapsilla, joita menehtyy yksi joka 45. sekunti, Maailman terveysjärjestö WHO laskee.
Meneillään on tähän asti laajin malariarokotetesti, johon on osallistunut yli 15 000 lasta. ”Tulokset vievät meidät lähemmäs tilannetta, jossa käsillä on maailman ensimmäinen malariarokote”, tuotetta kehittävän GlaxoSmithKline-yhtiön toimitusjohtaja Andrew Witty sanoo. Kyse on kansainvälisestä yhteistyöhankkeesta, jota tukee muun muassa Bill ja Melinda Gatesin säätiö.
”Aiomme myydä rokotteen mahdollisimman halvalla hinnalla”, Witty kertoo. Hänen mukaansa hintaan lisätään kulujen päälle kuitenkin viisi prosenttia, joka käytetään jatkotutkimuksiin.
Malarialle altistuu puolet maapallon asukkaista. Vuonna 2009 tautia tavattiin 108 maassa, joista valtaosa sijaitsee Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.