”En ole päässyt aiemmin festareille esiintymään, vaikka yritystä onkin ollut”, Maailma kylässä -festivaalin lauantaina esiintynyt Paula Koivuniemi kertoo keikan jälkeen.Keikkakalenteri pitää Koivuniemen kiireisenä koko kesän. Kaisaniemestä Koivuniemi suuntasi suoraan yksityiskeikalle Toijalaan. Koivuniemen mukaan tämän kesän keikkakalenteri on onneksi hiukan viimevuotista löysempi.”Multa tulee syksyllä uusi levy, niin yritän säästää itseäni sitä varten. Tai no, onhan mulla tänäkin kesänä kaikki viikonloput täysin kiinni”, Koivuniemi naurahtaa.Töiden lisäksi Koivuniemi pitää itseään kiireisenä vapaaehtoistöillä. Etenkin työ sotaveteraanien ja kehitysvammaisten parissa on lähellä Koivuniemen sydäntä.”Teen koko ajan vapaaehtoistöitä. Olen saanut sellaisen kasvatuksen, että vähäosaisemmista tulee huolehtia. Käyn esimerkiksi keikoilla monissa kehitysvammaisten asuntoloissa”, hän kertoo.
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.