Alkuviikosta Pekingissä järjestetty Kiinan ja Afrikan maiden FOCAC-huippukokous tarjosi vähemmän yllättävän uutisen: Kiina jatkaa tuttua linjaansa ja tukee seuraavien kolmen vuoden aikana Afrikkaa 60 miljardin dollarin arvosta suorana apuna, lainoina ja investointeina.
Saman summan Kiina lupasi myös edellisessä huippukokouksessa vuonna 2015 ja on presidentti Xi Jinpingin mukaan pitänyt sanansa. Rahalla on muun muassa rakennettu rautateitä, tuettu Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioita ja koulutettu afrikkalaisjournalisteja.
Vaikka Afrikalle tällä kertaa luvattu summa ei enää ollut aiempien vuosien tavoin edellisessä huippukokouksessa myönnettyä suurempi, ovat Kiinan kytkökset Afrikan maiden kanssa laajuudessaan ja tiiviydessään yhä vailla vertaa.
Tämä on verrattain uutta, sillä vielä parikymmentä vuotta sitten Kiinan investoinnit Afrikkaan olivat suhteellisen pieniä. Nyt Kiinasta on tullut maanosan tärkein talouskumppani, jonka kanssa käytävän kaupan arvo on vuosituhannen vaihteesta saakka kasvanut noin 20 prosentilla vuodessa.
Kiinalaisyritysten suorat investoinnit maahan ovat puolestaan nousseet viimeisen vuosikymmenen aikana tätäkin nopeammin, 40 prosentilla vuodessa. Mantereella myös arvioidaan toimivan jopa 10 000 kiinalaisomisteista yritystä.
Ylivelkaantumisen riski nousee
Kiinan Afrikka-politiikkaa, ennen kaikkea uudeksi silkkitieksi kutsuttua Belt and Road Initiative -megaprojektia sekä avokätistä velkojen myöntämistä, on syytetty uuskolonialismista ja velka-ansan luomisesta. Kiina itse kiistää jyrkästi, että sillä olisi taka-ajatuksia avun tarjoamisessa.
Lainoilla on silti hintansa, ja analyytikoita huolestuttaa, pystyvätkö Afrikan valtiot maksamaan velkojaan takaisin. Suurin velkakriisiin ajautumisen vaara on Djiboutilla, Kongolla ja Sambialla – vuoden 2016 lopussa 77 prosenttia Djiboutin veloista oli kiinalaisomistuksessa.
Varoittavia esimerkkejä ylivelkaantumisen riskeistä löytyy jo. Kiinalta merkittävästi lainaa saanut Sri Lanka ei ole pystynyt maksamaan velkojaan ja joutui siksi vuokraamaan Hambantotan sataman Kiinalle 99 vuodeksi.
Toisaalta Afrikan teollistuminen on vielä lähtökuopissaan, ja raha sen toteuttamiseksi enemmän kuin tervetullutta. Afrikan kehityspankin mukaan maanosa tarvitsee vuosittain 130–170 miljardin dollarin arvosta uutta infrarakentamista. Tämän lisäksi ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutumisen arvioidaan lähitulevaisuudessa maksavan Afrikalle 20–30 miljardia vuodessa.
Kehityspankista reilumpaa lainaa?
Development Reimagined -kehityskonsulttiyhtiön toimitusjohtaja, aiemmin UNDP:llä työskennellyt Hannah Wanjie Ryder, muistuttaa huippukokouksen antia perkaavassa blogikirjoituksessaan, että Afrikan maat ovat usein puun ja kuoren välissä.
Vaikka Afrikan valtioille löytyisi muitakin lainoittajia kuin Kiina, yleensä lainan saaminen niiltä kestää huomattavasti kauemmin. Lisäksi osa muista rahoittajista myöntää matalakorkoisia lainoja ainoastaan Afrikan köyhimmille valtioille, kun muille ehdot ovat tiukemmat.
Wanjie Ryder arvioi, että Afrikan mailla saattaa kuitenkin olla myös kolmas vaihtoehto. Kiinan nyt Afrikan maille lupaamasta investointisummasta 10 miljardia on nimittäin tarkoitus käyttää uuteen kehitysrahastoon.
Jos rahastosta tulee vuonna 2016 perustetun, Kiinan johtaman Aasian infrastruktuuri-investointipankin kaltainen laitos tai se toimisi sen kanssa yhteistyössä, se voisi tuoda Afrikan maille ainakin yhden uuden rahoitusmahdollisuuden.