IPS — Maailman viidenneksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja, Indonesia, lupaa leikata niitä 26 prosenttia vuoteen 2020 mennessä omalla kustannuksellaan. Ja jos rikkaat maat pitävät apulupauksensa, Indonesian päästöt vähenevät 41 prosenttia.
Ilmoitus tuli huhtikuussa Bangkokissa järjestetyssä YK:n kokouksessa, jossa valmisteltiin marraskuussa Etelä-Afrikan Durbanissa pidettävää ilmastohuippukokousta.
Moni muukin kehitysmaa on viime aikoina luvannut reippaita päästövähennyksiä. Tilannetta seuraava saksalainen Climate Analytics listaa esimerkkeinä Malediivit, Bhutanin, Papua-Uusi-Guinean ja Costa Rican.
Vapaaehtoisilla päästöleikkauksilla kehitysmaat pyrkivät osoittamaan olevansa talkoissa mukana, mutta myös viestimään teollisuusmaille, että niiltä odotetaan enemmän tekoja, Climate Analyticsin tutkija Marion Vieweg arvioi.
Kioton sopimus edellyttää, että teollisuusmaiden päästöt vähenevät viisi prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012, jolloin sopimus umpeutuu.
YK:n ilmastopaneelin mukaan koko maailman päästöjen tulisi kutistua 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, jos lämpötilan nousu halutaan pitää alle kahdessa asteessa. Euroopan unioni on luvannut leikata päästöjään 20 prosenttia, mutta monien teollisuusmaiden kaavailut jäävät 10-15 prosenttiin.
Suurimmat päästöjen aiheuttajat ovat nyt Kiina, Yhdysvallat, Intia, Brasilia ja Indonesia.
Euroopan helleaalto on osoitus siitä, että tulevan hallituksen pitää kääntää katseensa globaaleihin ongelmiin – Fingon vaaliohjelma vaatii Suomea tarttumaan kriiseihin jämäkästi
”Tulevalle vaalikaudelle kaavaillulla miljardien sopeutuksella ei ole pidemmällä aikavälillä mitään väliä, jos seisomme samaan aikaan tumput suorina, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit syventyvät. Ne syövät maailmantaloudesta riippuvaiselta Suomelta kymmenen miljardia aamupalaksi”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.