IPS — Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n hyönteistutkijat testaavat, voisiko hyttysten sterilointitekniikoilla vähentää maailman malariasääskien määrää.
Itävaltalaistutkimus on vasta aluillaan, ja tähän mennessä tutkijat ovat keskittyneet Anopheles arabiensis -hyttyseen, joka elää Niilin vesistössä Sudanissa. Sudanin hallitus pyysi IAEA:lta apua malarian torjuntaan, koska puolen miljoonan ihmisen raportoidaan vuosittain sairastuvan ja 32 000:n kuolevan malariaan.
Itävaltalaislaboratoriossa urossääsket steriloidaan säteilyllä ja päästetään sitten parittelemaan naaraiden kanssa. Näin tuotetaan lisääntymiskyvyttömiä hyttyskantoja, jotka voisivat luonnossa syrjäyttää lisääntymiskykyiset hyttyset.
Vastaavilla tekniikoilla on tuhottu aiemmin tehokkaasti tsetsekärpäsiä, hedelmäkärpäsiä ja ihmissyöjäkärpäsiä, mutta se ei takaa, että sama toimisi hyttysiin.
Hyttyslajeja on noin 3 000, ja niistä noin 50 levittää malariaa. Sudanilaiseen lajiin sovelletut tekniikat eivät välttämättä toimi muualla. Säteilytys on myös voinut heikentää koirassääskiä niin, että ne eivät ole yhtä hanakoita ja tuloksellisia parittelemaan kuin luonnolliset koiraat.
Laboratorion yhteyteen rakennetaan kasvihuonetta, jotta säteilytettyjen hyttysten toimintaa voidaan seurata Sudanin ilmastoa vastaavissa olosuhteissa. Projektin johtaja Marc Vreysen korostaa, että voi kestää kymmenen vuotta, ennen kuin menetelmää päästään soveltamaan luonnossa.
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.