”Hallitus teki pahan virheen, kun se leikkasi kehitysyhteistyöstä yli 40 prosenttia”, myöntää lenkkipolulta tavoitettu hikinen valtiovarainministeri Alexander Stubb Kepan verkkotoimitukselle.Stubb kertoo, että hallituksen ensi viikolla käynnistämä kehysriihi tähtää koko leikkaussumman palautukseen.”Tässä on lähinnä kaks pointtia: selkää kääntämällä ei saada ratkottua mitään maailman ongelmista – ja niitä riittää, ja toiseks, hävettää, että jätettiin niin iso jengi köyhiä naisia ja lapsia pulaan. Siis oikeesti hävettää.” Havannasta tavoitettu ulkoministeri Timo Soini komppaa kokoomuslaista kolleegaansa.”Minä en lähde ottamaan kantaa muiden perussuomalaisten mielipiteisiin, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ne leikkaukset oli meille se ainoa pakkopullanäyttö omista saavutuksista, ihan niin kuin lehdissä on kirjoiteltu. Nyt voin sen tunnustaa, kun seuraavaa hillotolppaa ei enää tule”, Soini sanoo ja silmäilee apeana tuoreinta Ylen gallupia.Soini kertoo, että on saanut matkoillaan kuulla vinoilua leikkauksista. ”Eihän se kivaa ole, kun YK:ssakin joutuu käyttämään takaovea.”Asuntonäytöltä Kempeleestä tavoitettu pääministeri Juha Sipilä on mielissään Stubbin ja Soinin takinkäännöstä.”Tätä hallitusta on soimattu edestakaisin venkoilusta. Olkoon tämä nyt esimerkkinä siitä, että halutessamme voimme kaikki olla samaa mieltä. Tai siis muuttaa mieltämme kannatettavan asian puolesta.”Sipilän kampanja-avustaja Paavo ”Aprilli” Pattila nyökkää puhelimitse.”Tajuttiin, että tosi monet suomalaiset kannattaa tätä kehyjuttua. Oli ihan pakko ottaa tähän vähän vastuullisempi linja. Ei tässä taloudesta ole kyse, ei koskaan ollutkaan. Sori siitä.”JULKAISTU APRILLIPÄIVÄNÄ 2016
Euroopan helleaalto on osoitus siitä, että tulevan hallituksen pitää kääntää katseensa globaaleihin ongelmiin – Fingon vaaliohjelma vaatii Suomea tarttumaan kriiseihin jämäkästi
”Tulevalle vaalikaudelle kaavaillulla miljardien sopeutuksella ei ole pidemmällä aikavälillä mitään väliä, jos seisomme samaan aikaan tumput suorina, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit syventyvät. Ne syövät maailmantaloudesta riippuvaiselta Suomelta kymmenen miljardia aamupalaksi”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.