Suomalaisille kunnille erilaisia terveys- ja sosiaalipalveluita tuottavan Attendon omistus ja voitot kulkevat Luxemburgin kautta Jerseyn veroparatiisiin, selviää Finnwatchin tänään julkaisemasta tutkimuksesta.Finnwatchin raportti ”Ei tietoja, ei tuloja – Outotec, Attendo ja vastuullinen veronmaksu” kuvaa, kuinka Attendon voitot menevät konsernin sisäisiin velkajärjestelyihin. Verotettavaa tuloa Suomeen ja yhtiön kotimaahan Ruotsiin on jäänyt vuodesta riippuen hyvin vähän tai ei ollenkaan.”Finnwatchin mielestä järjestely vaikuttaa aggressiiviselta verosuunnittelulta”, toteaa järjestön tutkija Matti Ylönen.”On ongelmallista, että hyvin keinotekoisetkin järjestelyt verojen välttelyyn ovat edelleen lainmukaisia. Tämä rikkoo monien oikeustajua ja rapauttaa veropohjaa”, Ylönen toteaa.Lääkkeeksi järjestö tarjoaa muun muassa maakohtaista raportointivelvollisuutta yritysten tuloista, veroista ja muista keskeisistä taloustiedoista sekä yritysten konsernirakenteesta.Kepan lokakuussa julkaiseman ”Kauas verot karkaavat” -raportin mukaan Euroopan unionista pakenee veroja niiden välttelyn tähden noin 1 000 miljardia euroa. Julkiselle puolelle terveyspalveluja myyvän Attendon kannalta onkin ironista, että summa on hieman suurempi kuin Euroopan unionin jäsenmaiden yhteenlasketut terveysmenot, 994 miljardia euroa.Toinen raportissa tarkasteltu yritys on kaivosteknologiaa muun muassa kehitysmaihin tarjoava Outotec. Finnwatch ei epäile yritystä aggressiivisesta verosuunnittelusta eikä sen konsernirakenteesta löytynyt merkittäviä veroparatiisiyhtiöitä.Finnwatch: Puutteellinen sääntely sallii Attendon verokikkailunwww.veroparatiisimatkat.fiKepa.fi: Attendo veroparatiisimatkoilla, Outotec seikkailulomalla
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.