Kuvituskuva: festivaaliradion osallistujien potretteja.
Kuvat: Nicole Willis (Sami Mannerheimo

Festivaaliradio pärähtää eetteriin viikonloppuna – ohjelmakartta julkaistu

Maailma kylässä -festivaaliradion ohjelmassa visioidaan kestävää tulevaisuutta presidentti Tarja Halosen kanssa ja juhlistetaan YK:n 75-vuotisjuhlavuotta. Lisäksi kuullaan muun muassa artisti Nicole Willisin ja dokumentaristi Iara Leen haastattelut. Tervetuloa kuuntelemaan Festivaaliradiota festivaaliviikonloppuna 23.–24.5. kello 12–19.

Lauantain lähetyksen polkaisevat käyntiin musiikkitoimittaja DJ Bunuel ja Mieletöntä Valoa -toiminnan Emma Lehtovuori. Kaksikon jälkeen ääneen pääsee tuottaja-toimittaja Toimi Tytti. Päivän aikana keskustellaan esimerkiksi tulevaisuudesta ja sen pelosta. Haastateltavina ovat muun muassa presidentti Tarja Halonen, tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelo ja Turun piispa Kaarlo Kalliala.

Sunnuntaina lähetyksen aloittaa juontaja J-P Hietsilta, ja myöhäisiltapäivässä puikkoihin pääsevät toimittaja Renaz Ebrahimi ja Mieletöntä valoa -toiminnan Jani Välimäki. Päivän aikana pohditaan muun muassa, viekö koronavirus meitä kohti kestävämpää talousjärjestelmää. Lisäksi luvassa Anna Cadian ja Bridge 47 -hankkeen yhteistyössä toteuttama ohjelma siitä, miten tarinoiden avulla voidaan saada ihmiset ajattelemaan rooliaan globaalissa maailmassa.

Dokumentaristi Iara Leen haastattelu ja dokumenttielokuvi

Asiantuntijahaastattelujen lisäksi festivaaliradio tarjoaa ohjelmaa kulttuurinnälkäisille. Viikonlopun aikana kuullaan Helsingissä asuvan artisti Nicole Willisin ja brasilialaissyntyisen dokumentaristi Iara Leen haastattelut. Festivaaliviikonlopun aikana Leen elokuvia on katsottavissa Maailma kylässä -festivaalin YouTube-kanavalla.

Musiikin erikoisohjelmaa on luvassa molempien päivien lopuksi. Lauantaina ohjelmasta vastaavat Boom Shakalaka -kollektiivissa vaikuttavat DJ Hermanni ja DJ Goodblood jasunnuntaina Papá Montero.

Verkkoradion livestriimi

Verkkoradion livestriimi on katsottavissa festivaaliviikonloppuna 23.–24.5. klo 12–19 Mieletöntä valoa -toiminnan verkkosivuilla. Linkki lähetykseen lisätään myös Maailma kylässä -festivaalin verkkosivuille ennen tapahtuman alkua. Lisäksi lähetystä voi kuunnella Helsingin Lähiradion taajuudella 100,3 MHz. Alla myös suorat linkit lähetysten kuunteluun.

Kuuntele lauantain lähetystä.

Kuuntele sunnuntain lähetystä.

Festivaaliradion ohjelmakartta löytyy uutisen lopusta ja täydentyy festivaaliviikolla. Järjestäjätahot pidättävät oikeuden muutoksiin.

Osallistu nimikilpailuun ja yleisökyselyyn 24.5. mennessä

Maailma kylässä -festivaali uudistuu ja muuttaa vuodesta 2021 alkaen Suvilahden tapahtuma-alueelle. Myös nimen uudistaminen on mietinnässä. Osallistumalla yleisökyselyyn ja nimikilpailuun 24.5. mennessä voit vaikuttaa tapahtuman tulevaisuuteen.

Tästä pääset osallistumaan yleisökyselyyn. Nimikilpailuun voit osallistua lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanavissa tai sähköpostitse info@maailmakylassa.fi. Nimikilpailun pääpalkintona on Pelagopolkupyörä. Lisäksi kaikkien kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan 30 kappaletta 2020-festivaalin t-paitoja. Lue lisää nimikilpailusta ja uudistuksesta.

Festivaaliradion ohjelmakartta

Lauantai 23.5.

12.00–14.30 Juontajina DJ Bunuel ja Emma Lehtovuori

12.10 Festivaaliradion tunnelmat  

Mitä kuului Maailma kylässä -festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoskelle huhtikuussa 2020, kun festivaali jouduttiin perumaan koronasäädösten vuoksi? Entä mitä kuuluu nyt? Haastattelijana Mervi Piispanen.

12.40 Tulevaisuus tehdään yhdessä            

DJ Bunuelin haastattelussa yrittäjä, Futures Specialists Helsinki -verkoston perustaja ja tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelo.

13.00 Unelmoidaan kestävä tulevaisuus

Tulevaisuutta visioimassa presidentti Tarja Halonen ja Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen. Virtuaalisen Runokioskin Maija Alander kirjoittaa ja esittää keskustelun pohjalta runon. Haastattelijana Mika Niskanen.

13.40 Dokumentaristi Iara Lee

Brasilialaissyntyinen elokuvaohjaaja Iara Lee näkee toivoa, vaikka hän on dokumentoinut ihmisiä ja elämää vaikeissakin olosuhteissa. Haastattelijana Tomi Kallio. Haastattelu englanninkielinen, striimi tekstitetty suomeksi.

14.00 Mitä kuuluu, Nicole?

DJ Bunuelin haastateltavana artisti Nicole Willis. Haastattelu englanninkielinen.

14.30–17.00 Juontajana Toimi Tytti

14.40 Miten koronavirus vaikuttaa World Food Programmen toimintaan?

Haastateltavana YK:n World Food Programmen (WFP) Pohjoismaiden toimiston johtaja Anne Poulsen. Haastattelijana Anna Cadia. Haastattelu englanninkielinen, striimi tekstitetty suomeksi.

15.00 YK 75 vuotta -juhlavuosi      

Suomen YK-liiton tapahtumakoordinaattori Uula Neitola kertoo, missä tilanteessa YK aikoinaan perustettiin, mitä kaikkea se tekee ja miltä tulevaisuus näyttää? Haastattelijana Sirja Koivunen.

15.20 Mitä Etelämanner kertoo maapallostamme?

Kysymyksestä keskustelemassa Ilmatieteen laitoksen asiantuntija Eija Asmi. Haastattelijana Toimi Tytti.

16.00 Tulevaisuus, tässä ja nyt                     

Toimi Tytin haastattelussa Finland Futures Research Centre’n tulevaisuuden tutkija Noora Vähäkari.

16.40 Kuka häiriköi ja ketä?

Medialukutaidosta ja vastamainoksista keskustelemassa toimittaja Jari Tamminen. Haastattelijana Toimi Tytti.

17.00–19.00 Musiikin erikoisohjelma: Boom Shakalaka.

It’s party time! DJ Goodblood & DJ Hermanni will bring you a mix of music styles including Afrobeats, Soca, and the hottest Latin & Brazilian beats. Turn up the volume and get ready to dance! The programme is in English.

Sunnuntai 24.5.

12.00–14.30 Juontajana J-P Hietsilta

12.20 Työmahdollisuuksia kehittyvien maiden vammaisille   

Abilis-säätiön vaikuttamistyön koordinaattori Tuomas Tuure kertoo vammaisten reiluja työmahdollisuuksia lisäävästä toiminnasta kehittyvissä maissa ja Abiliksen osallisuudesta YK:ssa. Haastattelijana Mervi Piispanen.

13.00 Tulevaisuus nuorten harteilla            

Planin vapaaehtoistyöntekijä Peppi Tenkanen kertoo, mitä hänen tehtäviinsä kuuluu ja mitä vapaaehtoistyö antaa tekijälleen. Haastattelijana Henrik Lindholm.

13.20 Läheisyys koronan jälkeen

Turun piispa Kaarlo Kalliala pohtii, miten läheisyyden käy tulevaisuudessa ja mitä voimme oppia korona-ajasta. Haastattelijana Inga Jaskola-Ihalmo.

14.00 Viekö koronavirus kohti kestävää talousjärjestelmää?                                            

Keskustelemassa SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas ja Fingon kestävän talouden asiantuntija Elina Mikola. Haastattelijana Mika Niskanen.

14.20 Afrikka hiilineutraalin tulevaisuuden suunnannäyttäjänä

Keskustelemassa Suomen Lähetysseuran asiantuntija ja tutkija Niko Humalisto ja Christian Refugee Servicen projektikoordinaattori Oscar Rutenge. Haastattelijana Anna Petsorowo. Haastattelu englanninkielinen, striimi tekstitetty suomeksi.

14.30–17.00 Juontajina Renaz Ebrahimi ja Jani Välimäki

14.40 Runous ja feminismi             

Haastattelussa viime syksynä feministisen runokirjan julkaissut ihmisoikeusaktivisti Natalia Kallio. Haastattelijana Renaz Ebrahimi.

15.20 Miten kehitysjärjestöt toimivat koronaa vastaan – ja miltä tulevaisuus näyttää?             

Keskustelemassa ulkoministeriön kansalaisyhteiskuntayksikön päällikkö Riina-Riikka Heikka ja Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Niina Tenhio. Haastattelijana Mika Niskanen.

15.40 Rap-lyriikat ja syrjäytymisen ehkäisy vankiloissa

Kirjallisuuden ammattilainen ja kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi on opettanut lukemista vankiloissa rap-lyriikan avulla ja löytänyt lahjakkaita nuoria miehiä. Haastattelijana Renaz Ebrahimi.

16.00 Tarinankerronnan voima tulevaisuuden luomisessa     

Tarinankerronnan professori Bolanle C. Simeon-Fayomi kertoo, kuinka tarinoiden avulla saadaan ihmiset miettimään omaa rooliaan globaalissa maailmassa. Haastattelijana Anna Cadia. Ohjelmayhteistyössä Bridge 47 -hanke. Haastattelu englanninkielinen, striimi tekstitetty suomeksi.

17.00–19.00 Musiikin erikoisohjelma: Cuba Libre Especial

Paljon musaa, vähän puhetta. Kuuban kovimmat bändit sekä vanhojen herrojen ja daamien parhaat. DJ Papá Montero.