Pohjoismaista kehitysyhteistyötä seuraava Development Today -lehti kertoo, että Finnfund on jäädyttämässä rahoituksensa Hondurasin kiistellylle patohankkeelle.Ilmoitus tulee 12 päivää sen jälkeen, kun patoa vastustaneen kansalaisjärjestön johtaja Berta Cáceres murhattiin kotiinsa.Finnfund seuraa liikkeissään hankkeen suurinta rahoittajaa hollantilaista FMO:ta, joka ilmoitti tänään, että se lopettaa kaiken toimintansa Hondurasissa välittömästi. Syyksi kerrotaan ”jatkuvat väkivaltaisuudet”.Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi sanoi DT-lehdelle, ettei usko murhan ja patohankkeen välillä olevan yhteyttä. Hän pitää murhaa kuitenkin ”shokkina”.”Uskomme yhä, että paikalliset haluavat hankkeen toteutuvan, mutta että tässä kohdassa meidän on tarkasteltava tilannetta uudelleen.”Kangasniemi aikoo matkustaa FMO:n edustajien kanssa Hondurasiin niin pian kuin mahdollista.”Olemme aina ilmaisseet halumme keskustella (Berta Cáceresin perustaman) COPINHin kanssa. Jos järjestön kanssa on mahdollista keskustella vakavasti ja avoimesti, me olemme siihen valmiita.”Hollantilainen rahoituslaitos FMO on sijoittanut Agua Zarcan hankkeeseen 15 miljoonaa dollaria, ja Finnfundin osuus on 5 miljoonaa.DT: Finnfund suspends disbursements to Honduran hydropower project (vaatii sisäänkirjautumisen)
Maailma kylässä -festivaalilla 24 000 kävijää – vapaus puhutti uudella festivaalialueella Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla
Festarikauden avaava ilmaistapahtuma, Maailma kylässä, järjestettiin 16.–17.5. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla. Festivaalilla oli lauantaina 13 000 kävijää ja sunnuntaina 10 000 kävijää. Puhelavan ohjelmaa seurasi lisäksi 1 000 katsojaa verkkostriimissä. Hyvissä tunnelmissa sujunut festari tarjosi musiikkia, puheita ja keskusteluja, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä. Koko perheen festivaalin teema Vapaus näkyi läpi ohjelman.