IPS — Maailman rikkaimpien maiden muodostama Pariisin klubi on ilmoittanut antavansa anteeksi liki puolet Burman (Myanmarin) ulkomaisista veloista ja helpottavansa loppujenkin maksuaikoja.Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Burman velkataakka on reilut 11 miljardia euroa. Helpotuksien myöntäjät näkevät sen esteenä maan kehitysmahdollisuuksille.Burma sai kosolti ulkomaista lainaa 1980-luvulla, mutta tuki tyrehtyi, kun sotilaat tukehduttivat demokratialiikkeen verisesti 1988. Eristetty sotilasjuntta lopetti velkojen maksun 1990-luvulla.Parin viime vuoden aikana Burma on ottanut askelia demokratian suuntaan ja avautunut ulkomaailmalle. Kansainväliset rahoituslaitokset ja yritykset ovat alkaneet palata. Tuen avokätisyys ja nopeus herättää kuitenkin epäilyjä.Kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa kannattavan Jubilee Debt Campaignin Tim Jones on huolissaan siitä, että uusi lainoja myönnetään Burman nykyjohdolle, joka on yhä sotilasvoittoinen.”Tuki sotilasdiktatuurille voi sitoa kädet demokraattiselta hallitukselta, jollaista Burmaan toivotaan seuraavaksi”, Jones varoittaa.”On uskomatonta, että Burma saa miljardien velkahelpotukset, vaikka se käyttää enimmät rahat sotilasmenoihin. Erityiskohtelun sijasta Burman johtajat pitäisi lähettää Haagiin tuomiolle”, Britannian Burma Campaign -järjestön johtaja Anna Roberts tuohtuu.
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.