Kiinan talouskasvu on hiipunut kahden viimeisen vuosineljänneksen aikana. Vuoden alussa kasvuvauhti oli 7,7, prosenttia ja huhti-kesäkuussa 7,5 prosenttia. Yhdysvaltain ja Euroopan taantuman pelätään vaikuttavan jatkossakin erityisesti Kiinan talouskasvun kivijalkaan eli teollisuuteen ja vientiin, BBC uutisoi.Ulkoisen kysynnän vähentyessä Kiinan hallitus on päättänyt katsoa maan rajojen sisäpuolelle ja panostaa nyt kotimaisen kulutuksen lisäämiseen sekä pienten ja keskisuurten yritysten vahvistamiseen.Esimerkiksi elokuussa hallitus poisti arvonlisä- ja liikevaihtoveron yrityksiltä, joiden kuukausittainen liikevaihto jää alle 20 000 yuanin eli noin 2 500 euron. Uudistuksen arvioidaan hyödyttävän yli kuutta miljoonaa pienyritystä ja kohentavan työllisyyttä.Hallitus on myös ilmoittanut yksinkertaistavansa tullikäsittelyjä ja muutenkin helpottavansa pienten ja keskisuurten yksityisyritysten vientitoimintaa.BBC: China’s manufacturing activity at 16-month highKepa.fi: IMF: Kiinan talouskasvu vaatii tuloerojen kaventamista
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.