Asiantuntijat: YK:n ilmastopaneelin on pysyttävä tieteellisissä faktoissa

YK:n ilmastopaneelin on pantava rakenteensa remonttiin ja nojattava tiukasti tieteelliseen näyttöön uskottavuutensa säilyttämiseksi, todetaan asiantuntijaryhmän raportissa.

Teksti: Sanna Jäppinen

KENNY GOH WEI KIAT
Tutkijalautakunta kyseenalaistaa ilmastopaneelin toiminnan, muttei ilmastonmuutosta.
YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n on perustettava työnsä selkeästi tieteelliseen näyttöön, eikä se saa esittää ennustuksia varmoina faktoina ilman riittäviä todisteita, toteaa 15 asiantuntijan arviointiryhmä raportissaan. Inter Academy Council -tutkijalautakunnan (IAC) asiantuntijat on koottu yliopistoista ja tutkimuslaitoksista 13 eri maasta.

30. elokuuta raporttinsa julkistanut IAC sai toimeksiannon viime helmikuussa YK:lta, sillä maailman johtavaa ilmastotutkimusryhmää IPCC:tä on syytetty useaan otteeseen epätarkoista tiedoista ja huolimattomasta työstä.
Kritiikkiä alkoi sataa varsinkin sen jälkeen, kun kävi ilmi, että ilmastopaneelin vuonna 2007 julkaisemassa raportissa arvioitiin Himalajan jäätiköiden voivan kadota vuoteen 2035 mennessä. Oikea arvio olisi ollut 2350.

Vaikka arviointiryhmä näkee IPCC:n tieteellisessä työssä paljon parannettavaa, ei ilmastonmuutosskeptikoillakaan ole syytä juhlaan: itse ilmastonmuutokseen liittyvää näyttöä ei kyseenalaisteta, kirjoittaa Telegraph-lehti.
IPCC:n olisi arvioijien mukaan kuitenkin vältettävä jatkossa esittämästä liian suoraviivaisia ja täsmällisiä visioita ilmastonmuutoksen seurauksista.
Huomio johtajuuteen

Tiedon luotettavuuden ohella arviointiryhmä puuttuu ilmastopaneelin toimintatapoihin ja johtamiseen. IAC:n raportin mukaan ilmastopaneelin jäsenet eivät toimi riittävän neutraalisti, vaan ovat turhan avoimia lobbarien näkemyksille, ABC News uutisoi.

”Harhailu erilaisten painostusryhmien keskellä syö IPCC:n uskottavuutta”, raportissa todetaan.

Organisaationa IPCC:llä olisi asiantuntijoiden mukaan rutkasti petrattavaa.

”Arvioinnin mukaan ilmastopaneeli on amatöörimäisesti hoidettu ja horjuva toiminto, jolla on kymmenen hengen henkilöstö, osa-aikainen pomo sekä kehnot pr-suhteet”, kirjoittaa Telegraph.

Konkreettisiksi toimiksi ehdotetaan erillisen toimeenpanevan komitean ja kokoaikaisen toimitusjohtajan postin luomista. Paneelin puheenjohtajan toimikaudeksi esitetään maksimissaan kuutta vuotta.
”Yksi looginen johtopäätös” nykyisistä ongelmista on se, että IPCC:n puheenjohtajana vuodesta 2002 toimineen Rajendra Pachaurin olisi syytä lopettaa.
Lisää tietoa aiheesta

Telegraph: IPCC’s Rajendra Pachauri is damaging the world

ABC News: U.N. Climate Panel Urged to Reform, Stick to Science