Tapahtumakoordinaattori (EU-puheenjohtajuuskausi)

Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry on 300 järjestön yhteistyöjärjestö. Olemme globaalien kehityskysymysten asiantuntija, jonka missiona on reilumpi ja kestävämpi maailma. Jäsenjärjestömme tekevät työtä kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen ja globaalikasvatuksen parissa. Fingo toteuttaa koulutuksia ja neuvontaa, tekee vaikuttamistyötä, julkaisee palkittua Maailman Kuvalehteä, koordinoi järjestöjen tapahtumia eri puolilla Suomea ja järjestää vuosittain Suomen suurimman kulttuuri- ja järjestötapahtuman Maailma kylässä -festivaalin Helsingissä.

Fingo hakee nyt Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen liittyen

Tapahtumakoordinaattoria

Haemme tapahtumakoordinaattoria määräaikaiseen 14 kuukauden työsuhteeseen, aloitus helmikuussa 2019.

Hallitset kansainvälisten seminaarien ja tapahtumien järjestämisen. Sinulla on erinomaiset organisointi- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky saada asiat loksahtamaan paikalleen ja tapahtumat onnistumaan. Tiedät, että tapahtumien toteuttamiseen kuuluu myös hallinnollisia rutiinitehtäviä ja näiden hoitaminen on sinulle perusosaamista.

Tehtävänäsi on järjestää ja koordinoida Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella toteutettavia tapahtumia liittyen kestävään kehitykseen, kehitysyhteistyöhön, ihmisoikeuksiin ja kansalaisyhteiskunnan tilaan. Olet myös aktiivisessa yhteydessä sidosryhmiin ja teet heidän kanssaan tiivistä yhteistyötä. Työskentelet osana Fingon vaikuttamistiimiä, joka vastaa organisaation vaikuttamistyön suunnittelusta ja toteutuksesta sekä EU-rahoitteisen puheenjohtajuuskausihankkeen koordinoinnista.

Mitä odotamme?

  • Vähintään muutaman vuoden työkokemus vastaavista tehtävistä
  • Soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaavat taidot
  • Kokemusta kansainvälisten seminaarien järjestämisestä ja tietoa siitä, mitä kaikkea tapahtumien järjestäminen pitää sisällään
  • Näkemystä tapahtumakonseptien kehittämisestä
  • Kiinnostusta järjestöjen yhteisiin EU-puheenjohtajuuskauden teemoihin
  • Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot
  • Hyvät hallinto-, talous-, ja IT -taidot
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme innostavan ja osaavan työyhteisön tuen ja merkityksellinen tehtävän koko maailmaa koskevien kehityskysymysten parissa. Olemme entisten kehitysyhteisyön kattojärjestöjen Kepan ja Kehyksen muodostama uusi organisaatio, joka toimii jäsenjärjestönsä yhteistyön foorumina, globaalikysymysten asiantuntijana, vaikuttajana ja koordinoijana. Modernit toimitilat sijaitsevat hyvien yhteyksien päässä Helsingissä, Vallilassa.

Lisätiedot

Hakemukset ansioluetteloineen pyydetään lähettämään 11.1.2019 klo 16.00 mennessä osoitteeseen rekry@fingo.fi tunnuksella ”Tapahtumakoordinaattori / EU”. Haastattelut järjestetään 21.1. alkavalla viikolla.

Lisätietoja antaa EU-puheenjohtajuuskausihankkeen koordinaattori Anne Peltonen puhelimitse (040 940 2262) 18.12.2018 klo 13–15 ja 9.1.2019 klo 15–17.