Ilmastotyön asiantuntija

Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo on 300 järjestön yhteistyöjärjestö. Olemme globaalien kehityskysymysten asiantuntija, jonka missiona on reilumpi ja kestävämpi maailma. Jäsenjärjestömme tekevät työtä kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen ja globaalikasvatuksen parissa. Fingo järjestää koulutuksia ja neuvontaa, tekee vaikuttamistyötä, julkaisee palkittua Maailman Kuvalehteä, koordinoi järjestöjen tapahtumia eri puolilla Suomea ja järjestää vuosittain Suomen suurimman kulttuuri- ja järjestötapahtuman Maailma kylässä -festivaalin Helsingissä.

Fingo hakee ilmastotyön asiantuntijaa 1.10.2019–30.6.2020 väliseksi ajaksi tai sopimuksen mukaan vahvistamaan kehittyvien maiden näkökulmaa ilmastotyössä. Kyseessä on kokopäiväinen sijaisuus. Ilmastotyön asiantuntija työskentelee Fingon vaikuttamistyön yksikössä.

Asiantuntijan tehtäviin kuuluu

  • globaalin ja kehittyvien maiden näkökulman tuominen kansalaisjärjestöjen ilmastovaikuttamiseen
  • jäsenjärjestöjen ilmastotyön tuki
  • poliittiseen päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamistyön suunnittelu, toteutus ja seuranta
  • ilmastopolitiikkaan ja kansainväliseen ilmastorahoitukseen liittyvien poliittisten prosessien seuraaminen kansallisella, kansainvälisellä ja EU:n tasolla
  • osallistuminen kansainvälisten verkostojen työhön
  • analyysien ja yhteenvetojen tuottaminen ilmastopolitiikasta ja kansainvälisesti ilmastorahoituksesta
  • asiantuntijaviestintä
  • yksikön yhteiset tehtävät

Mitä odotamme?

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavia tietoja
  • kokemusta poliittisesta vaikuttamistyöstä
  • perehtyneisyyttä kehitys- ja ilmastopoliittisiin kysymyksiin ja prosesseihin
  • ilmastonmuutoksen ja köyhyyden kytkösten tuntemusta erityisesti kehittyvissä maissa
  • Suomen ja EU:n poliittisen järjestelmän tuntemusta
  • kansalaisjärjestötoiminnan ja suomalaisen järjestökentän tuntemusta
  • sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisukykyä suomeksi ja englanniksi
  • esiintymiskokemusta ja -varmuutta
  • tiimityötaitoja

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme merkityksellisen ja kiinnostavan tehtävän koko maailmaa koskevien kehityskysymysten parissa. Pääset vaikuttamaan ilmastokysymysten huomioimiseen monimuotoisen sektorirajat ylittävän yhteistyöverkoston kautta ja toteuttamaan vaikuttamistyötä yhdessä asiantuntevan tiimin kanssa.

Modernit toimitilamme sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien päässä Helsingin Vallilassa. Fingon toiminnassa korostuu moniarvoisuus ja tasa-arvoiset mahdollisuudet. Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista.

Lisätiedot

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään lähettämään viimeistään 22.9.2019 osoitteeseen rekry@fingo.fi.

Lisätietoja antaa vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen 10.9. klo 14-16 puh. 050 5613 456.

Fingo on 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Tuomme ihmiset yhteen toimimaan reilumman maailman puolesta.

Lue lisää meistä: https://fingo.fi/meista/toiminta