Kriiseistä kestävään kehitykseen on teemana YK-liiton ja UNDP:n järjestämässä keskustelussa Maailma kylässä -festivaalilla toukokuun lopussa. Kuva: Kriiseistä kestävään kehitykseen on teemana YK-liiton ja UNDP:n järjestämässä keskustelussa Maailma kylässä -festivaalilla toukokuun lopussa.

Radikalisoituminen, pakolaiskriisi ja leikkaukset puhuttavat Maailma kylässä -festivaalilla

Tämän vuoden festivaalin teema on oikeudenmukaisuus. Kahden päivän aikana festivaalilla on luvassa noin 50 keskustelua, joihin osallistuu niin kansalaisjärjestöjen vaikuttajia kuin kärkipoliitikkoja.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: UNDP/YK-liitto

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan suurtapahtumassa lukuisat mielipidevaikuttajat, yhteiskunta-aktiivit, asiantuntijat ja poliitikot pohtivat muun muassa radikalisoitumista, kehitysyhteistyöleikkauksia, pakolaistilannetta ja vihapuhetta. Tapahtuman teema on oikeudenmukaisuus.Helsingin suurimpiin festivaaleihin lukeutuva Maailma kylässä kerää jälleen toukokuussa Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille valtavan määrän yhteiskunnallisia keskustelijoita, poliitikkoja, aktiiveja ja asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Musiikki- ja taide-esitysten lisäksi kahden päivän aikana festivaalilla on luvassa kaikkiaan noin 50 keskustelua, joihin osallistuu niin kansalaisjärjestöjen vaikuttajia kuin kärkipoliitikkojakin.”Maailma kylässä on vakiinnuttanut asemansa yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä, ja kansalaisjärjestöille se on ainutlaatuinen paikka tuoda esiin näkemyksiään ja innostaa mukaan toimimaan paremman maailman puolesta. Viime vuonna tapahtumassa kävi 77 000 vierailijaa ja vuosia jatkunut suosio kertoo siitä, että tällaiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle globaalista oikeudenmukaisuudesta on kysyntää”, sanoo tapahtuman järjestäjän Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.Tänä vuonna ajankohtaisia aiheita ovat mm. kehitysyhteistyövarojen leikkaukset, joiden vaikutuksesta kaikkein köyhimpien elämään kehitysmaissa kertovat mm. Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran edustajat. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka kertoo Suomen tuen merkityksestä Aasiassa sekä yksityisen sektorin roolista kestävässä kehityksessä. Koko maailmaa koskevat YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteita ruoditaan paneelikeskusteluissa muun muassa UNDP:n ja YK-liiton sekä festivaalin pääjärjestäjän Kepan johdolla.Vastuu oikeudenmukaisen maailman rakentamisesta puhuttaa poliitikkoja yli puoluerajojen toimittaja Annika Damströmin vetämässä keskustelussa Rautatientorilla. Mukana nähdään muun muassa Merja Kyllönen, Pekka Haavisto, Eva Biaudet, Simon Elo, Saara-Sofia Sirén, Antero Laukkanen ja Katri Kulmuni.Kuohuttavan dokumentin ensi-esitys SuomessaEmmy-palkittu Deeyah Khan esittelee tapahtumassa maailmalla kuohuttaneen radikalisoitumista käsittelevän dokumenttinsa Jihad – A Story of the Others, joka saa lauantaina ensiesityksensä Maailma kylässä -festivaalilla. Festivaalilauantain päätteeksi käsitellään Kiinan ihmisoikeustilannetta Peabody-palkitun, kiinalaista elinkauppaa käsittelevän dokumentin jälkeen.EU:n järjestämässä paneelikeskustelussa pohditaan paitsi unionin tulevaisuutta ja arvoja, myös pakolaiskriisiä sekä EU:n ja Turkin välisiä suhteita. Aiheesta ovat keskustelemassa europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.) sekä Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta.Turkin kiristyneestä sananvapaustilanteesta keskustellaan Suomen Anna Lindh -verkoston ja Suomen ulkomaantoimittajien paneelissa. Vuoden journalisti Tom Kankkonen vetää keskustelua, johon osallistuu Turkin toimittajat ilman rajoja -edustaja Erol Önderoglu. Hätäavun uusia muotoja esittelee Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton apulaispääsihteeri, malesialainen Jemilah Mahmood.Vihapuheen haastetta sananvapaudelle käsitellään Suomen PENin, Maailman Kuvalehden sekä Viestintä- ja kehityssäätiön keskustelussa, johon osallistuu muun muassa kohun keskelle joutunut toimittaja Jessikka Aro ja toimittaja Husu Hussein.Maailma kylässä -festivaali järjestetään 28.‒29. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina kello 11‒20 ja sunnuntaina kello 11‒18. Tapahtuman teema on oikeudenmukaisuus.Suomen suurimman kulttuuri- ja järjestötapahtuman pääjärjestäjä on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa ry. Festivaalin pääpartnereita ovat ulkoministeriö, Euroopan unioni, Raha-automaattiyhdistys ja Metro-lehti.Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy.LisätiedotJohanna EurakoskiViestintä- ja varainhankintapäällikköjohanna.eurakoski@kepa.fi+358 50 317 6698Pressikuvat Flickrissä.