Eteläafrikkalainen Vusi Mahlasela on yksi viikonlopun odotetuista tähdistä. Kuva: Eteläafrikkalainen Vusi Mahlasela on yksi viikonlopun odotetuista tähdistä.

Maailma kylässä tuo lähes 50 kansainvälistä esiintyjää Helsinkiin

Nyt viikonloppuna Kaisaniemen puisto ja Rautatientori täyttyvät kansainvälisestä tunnelmasta kun maailma tulee kylään 12. kertaa. Suomen suurin monikulttuurisuustapahtuma tuo Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille yli 150 ohjelmanumeroa sekä noin 400 näytteilleasettajaa ja myyjää. Festivaalille odotetaan kahden päivän aikana yli 50 000 kävijää. Ilmaistapahtuman pääteema on vapaaehtoistoiminta.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Aaron Farrington

Festivaalin kansainvälisenä pääesiintyjänä nähdään maineikas eteläafrikkalainen vapauslaulaja Vusi Mahlasela. Tammikuussa uuden Say Africa -pitkäsoittonsa julkaissut Mahlasela on merkittävän uransa aikana esiintynyt muun muassa Nelson Mandelan virkaanastujaisissa vuonna 1994 sekä viime vuonna FIFA World Cup -turnauksen avajaiskonsertissa.Myös senegalilainen afro-hop-duo Daara J Family lukeutuu festivaalin arvostetuimpiin esiintyjiin. Vuodesta 1992 maailmaa valloittaneella Daara J:llä on yli tuhannen keikan esiintymiskokemus kansainvälisiltä areenoilta. Yhtye on esiintynyt huippunimien kuten Public Enemyn, Peter Gabrielin, Mos Defin ja Wyclef Jeanin kanssa. Vuonna 2010 perustajajäsenistä koostuvan duon nimeksi annettiin Daara J Family.Yksi odotetuimmista esiintyjistä on newyorkilainen Hazmat Modine, jonka Cicada-albumi pitää kärkipaikkaa Euroopan virallisella maailmanmusiikkilistalla. Myös Jimi Tenor ja nigerialainen afrobeat-rumpali Tony Allen kuuluvat tapahtuman pääesiintyjiin. Festivaalilla nähdään lisäksi yhtyeitä esimerkiksi Vietnamista, Uzbekistanista, Nepalista sekä Tansaniasta. Kotimaista esiintyjäkaartia edustavat muun muassa Club For Five, Uusi Fantasia, Signmark, The Capital Beat, Yona, Tuure Kilpeläinen ja Tuomari Nurmio.Asiaohjelmassa vapaaehtoistoiminnan vuosi, arabimaiden kansannousut sekä esteettömyys nousevat kehityspoliittisten paneelien lisäksi esiin. Tapahtumassa vierailee muun muassa egyptiläinen bestseller-kirjailija Ghada Abdel Aal, yhdysvaltalainen High School Musical -tähti Monique Coleman sekä yksi Zimbabwen lupaavimmista nuorista kirjailijoista Christopher Mlalazi. Myös Suomen Amnesty juhlistaa 50-vuotistaivaltaan festivaalilla Palefacen ja Paula Vesalan kanssa.Maailma kylässä -festivaali 28.-29.5. Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina kello 11-20 ja sunnuntaina kello 11-18. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Viikonlopun festivaaliklubit järjestetään Virgin Oilissa (Mannerheimintie 5, Helsinki) ja liput myy Tiketti.Maailma kylässä -radio virittää kuuntelijoita festivaalitunnelmiin koko viikon pääkaupunkiseudun alueella taajuudella 101,4 MHz sekä festivaalin verkkosivuilla.Lisätiedot, akkreditoinnit ja haastattelutJohanna EurakoskiPromoottorijohanna.eurakoski@kepa.fi0400 879333www.maailmakylassa.fi