Maailma kylässä -festivaalin elokuvaohjelmaan kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oloja Keniassa kuvaava Stories of Our Lives, pixação-maalareita seuraava dokumentti Tuulensieppaajat, pienen turkkilaiskylän ja sen asukkaiden elämästä kertova Thou Gild’st the Even sekä kuuron romanitytön Denisan tarinaan perustuva dokumentti The Queen of Silence.Elokuvaohjelman ovat tuottaneet Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin luotsaama Docventures, Helsinki African Film Festival sekä MEFA Festival. Ohjelmatuottajat esittelevät dokumentit ja elokuvat lyhyesti ennen niiden esittämistä.Elokuvien lisäksi Kansallisteatterin Lava-klubilla järjestettävässä Docventures Loungessa keskustellaan sananvapaudesta lauantaina 23.5. Esseisti, kolumnisti ja poliitikko Jukka Relander haastattelee Politiken-lehden kulttuuritoimituksen esimiestä Rune Lykkebergiä, joka on Tanskan johtavia kulttuurikommentaattoreita.Maailma kylässä -festivaali täyttää 20 vuottaMaailma kylässä järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995. Viime vuonna tapahtumassa vieraili noin 80 000 ihmistä. Musiikin ja asiaohjelman lisäksi tarjolla on katutaidetta, lastenohjelmaa, ruokaa ja satoja näytteilleasettajia.Maailma kylässä järjestetään 23.–24.5. Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtumaan on vapaa pääsy.Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry. Pääpartnerit ovat tänä vuonna Suomen Punainen Risti, Raha-automaattiyhdistys, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK, Euroopan unioni, ulkoministeriö ja Metro-lehti.LisätiedotJohanna EurakoskiViestintä- ja varainhankintapäällikköjohanna.eurakoski@kepa.fi+358 50 317 6698Toimittajille tiedoksiKoko ohjelma: www.maailmakylassa.fiTietoa medialle: www.maailmakylassa.fi/mediallePressikuvat: www.flickr.com/photos/kepa-ry/sets/72157650613532235/
Maailma kylässä -festivaalilla 24 000 kävijää – vapaus puhutti uudella festivaalialueella Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla
Festarikauden avaava ilmaistapahtuma, Maailma kylässä, järjestettiin 16.–17.5. Helsingin Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla. Festivaalilla oli lauantaina 13 000 kävijää ja sunnuntaina 10 000 kävijää. Puhelavan ohjelmaa seurasi lisäksi 1 000 katsojaa verkkostriimissä. Hyvissä tunnelmissa sujunut festari tarjosi musiikkia, puheita ja keskusteluja, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä. Koko perheen festivaalin teema Vapaus näkyi läpi ohjelman.