Laura Häkli, 39, on työskennellyt viimeksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa mediatyöstä vastaavana asiantuntijana ja strategisen vaikuttamisen tukena. Hän on tehnyt suuren osan työurastaan mediassa muun muassa Helsingin Sanomien toimittajana ja Vihreän Langan toimituspäällikkönä.”On hienoa päästä tekemään töitä organisaatiossa, joka on samalla kehityskysymysten asiantuntijajärjestö ja suomalaisia kehitystoimijoita laajasti yhteenkokoava kattojärjestö. Voin täysin sydämin allekirjoittaa Kepan toiminta-ajatuksen siitä, miten tärkeää on innostaa ja tukea suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan oikeudenmukaisen maailman puolesta”, Häkli sanoo.”Tänä vuonna työ tuntuu erityisen merkittävältä, sillä tämä on kehityskysymysten kannalta oikea supervuosi, jolloin päätetään YK:n kestävän kehityksen ns. Post 2015 -tavoitteista ja Pariisin ilmastokokouksessa tarkoituksena on saada aikaan kaikkia maita sitova, kunnianhimoinen ilmastosopimus. Nämä ovat niin kehitysmaiden kuin Suomenkin kannalta kohtalonkysymyksiä”, hän toteaa.”Saamme taloon vankan viestinnän osaajan ja yhteiskuntasuhteet hallitsevan uuden kampanja- ja viestintäjohtajan. Uskon, että Häklin vahva motivaatio ja arvopohja vahvistavat Kepan roolia asiantuntijaorganisaationa ja rohkeana yhteiskunnallisena keskustelijana”, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.Kepan toimintaan Häkli on tutustunut muun muassa työskennellessään Reilun kaupan tiedottajana.”Vastasin järjestön viestinnästä ja kampanjoista samaan aikaan, kun kasvoimme hurjaa vauhtia. Teimme myös Kepan kanssa paljon hyvää yhteistyötä, mikä auttoi nuorta järjestöä ja tuki verkostoitumista muiden kansalaisjärjestöjen kanssa”, hän kertoo.Juuri aloittanut kampanja- ja viestintäjohtaja on suorittanut viestinnän johtamisen tutkinnon.LisätietojaKampanja- ja viestintäjohtaja Laura Häkli, puh. 050 317 6710 tai laura.hakli@kepa.fiToiminnanjohtaja Timo Lappalainen, puh. 050 317 6700 tai timo.lappalainen@kepa.fi
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?