Esiinny Don Johnson Big Bandin kanssa Maailma kylässä -festivaalilla

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Maailma kylässä -festivaali ja Metro-lehti ovat kehittäneet aivan uudenlaisen musiikkikilpailun, Metro FeatFestin. Maaliskuussa 1.–24.3. avoinna olevan kilpailun voittaja pääsee esiintymään festivaalin päälavalle yhden kotimaisen pääesiintyjän, Don Johnson Big Bandin, kanssa.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Ofer Amir

Metro FeatFestin palkintona on yhden biisin esittäminen Don Johnson Big Bandin kanssa jopa 10 000 hengen yleisön edessä. Palkintoon kuuluu biisin treenausta bändin kanssa sekä sparrausapua musiikkimaailman koukeroihin ja esiintymiseen DJBB:n laulaja Tommy Lindgreniltä.Osallistua voi lataamalla 30–60 sekuntia pitkän videonäytteen omista taidoistaan verkkosovellukseen osoitteessa featfest.fi. Esitystyyli on vapaa: kaikki klassisesta räppiin ja beatboxaukseen, joikaamisesta jazziin ja rockiin käy. Yleisö saa äänestää osallistuvia videoita kilpailun ajan, minkä jälkeen kymmenen eniten ääniä saanutta pääsee jatkoon. Lopullisen voittajan valitsee Don Johnson Big Band. Voittaja julkaistaan 4. huhtikuuta.Festariyleisön suosikki DJBBGenrerajoja jo vuodesta 2000 venytellyt Don Johnson Big Band on Maailma kylässä -festivaalin ensimmäinen ohjelmajulkaisu kevään 2013 festivaalille. DJBB kuuluu suomalaisen hiphopin pitkäikäisimpiin ja menestyneimpiin ryhmiin.Vajaan 400 oman keikan lisäksi bändi on lämmitellyt muun muassa James Brownia, Kanye Westiä ja Jamiroquaita. Syyskuussa 2012 julkaistu viides albumi, Fiesta, nostettiin vuoden parhaiden albumien joukkoon ja sai loistavat arvostelut useissa lehdissä.Don Johnson Big Band on tunnettu vierailevista artisteista sekä keikoillaan että levyillään. Tällä kertaa vierailemaan nousee uusi lupaus.”Meille ajatus FeatFest-voittajan kanssa esiintymisestä tuntuu todella luontevalta, koska DJBB-keikoilla on totuttu näkemään fiittaajia moneen lähtöön – Pekka Kuusistosta Emma Salokoskeen, Felix Zengeristä Anna Abreuhun”, kertoo yhtyeen laulaja Tommy Lindgren.Kilpailu on osa yhteistyökumppanuuttaMetro FeatFest -kilpailu on osa Maailma kylässä -festivaalin ja Metro-lehden monivuotista kumppanuutta.”Tällä kertaa halusimme keksiä jotain aivan uutta tarjottavaa sekä Metron lukijoille että festivaalin yleisölle ja esiintyjille. Kilpailun avulla voidaan löytää uusi kyky musiikkimaailmaan ja antaa esiintymismahdollisuus isolla lavalla ison yleisön edessä nousevalle artistille”, kertoo Metro-lehden markkinointipäällikkö Petra Ahvenharju.Lisäksi moni pääsee esille verkossa käytävässä kilpailussa ja kaikki voivat osallistua ainakin äänestämällä, jatkaa Maailma kylässä -festivaalin promoottori Nelli Korpi.Neljästoista Maailma kylässä -festivaaliNeljästoista Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 25.5. kello 11–20 ja sunnuntaina 26.5. kello 11–18. Vuonna 2012 festivaali teki yleisöennätyksen arviolta 105 000 kävijällä.Tänä vuonna festivaalin pääteema on ihmisoikeudet ja maantieteellinen painopiste Kaakkois- ja Itä-Aasia. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy, sunnuntaiklubin liput maksavat 8/10 euroa. Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry. Koko ohjelma julkaistaan 16.4.2013.***Maailma kylässä -festivaaliMaailma kylässä on vuodesta 1995 lähtien järjestetty koko perheen ilmaisfestivaali. Se on yksi Suomen suurimmista festivaaleista ja suurin järjestö-, kehitysyhteistyö- ja monikulttuurisuustapahtuma. Festivaali tarjoaa musiikkia, tanssia, teatteria, taidetta, keskusteluja, kirjallisuutta, eksoottisista ruokaa ja monipuolista toimintaa.www.maailmakylassa.fiMetro-lehtiMetro on maailman suurin kansainvälinen uutislehti. Metro ilmestyy yli sadassa suurkaupungissa 23 maassa Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa. Ainutlaatuisen kansainvälisen ulottuvuutensa ansiosta Metro tavoittaa päivittäin yli 18 miljoonaa nuorta, aktiivista ja hyvinkoulutettua kaupunkilaislukijaa. Suomessa Metroa julkaisee Sanoma News.metro.fiLisätiedotPromoottori Nelli Korpi, Maailma kylässä -festivaali, nelli.korpi@kepa.fi, puh 050 317 6698Markkinointipäällikkö Petra Ahvenharju, Metro-lehti, petra.ahvenharju@sanoma.fi p. 040 577 2320featfest.fiPainolaatuiset kuvat Don Johnson Big Bandista ja Metro FeatFestistä median käyttöön: http://flickr.com/gp/kepa-ry/p364oG/