Vaikuttamisviestinnän asiantuntija Etsimme viestintämme vahvistukseksi tehokasta ja luovaa vaikuttamisviestinnän asiantuntijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan Fingon viestintää päättäjille ja vaikuttajille. 08.09.2021 Työpaikat
Viesti budjettiriiheen: Veroilla eriarvoisuutta kuriin Suomessa ja maailmalla Hallituksella on budjettiriihessä paikka edistää veropäätöksillään sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen kirjoittaa, miten tämä tapahtuisi. 06.09.2021 Blogit
EU etenee yritysvastuun sääntelyssä – vaikutusta myös globaalisti Asiantuntijat keskustelivat Eurooppa-foorumissa EU:n yritysvastuulainsääntelystä. Kunnianhimoisella lailla, joka koskee yritysten koko arvoketjua, olisi iso merkitys, kirjoittaa Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen. 01.09.2021 Blogit
Vaikuttavia tuloksia kehitysyhteistyöllä Tansaniassa SOS-Lapsikylän nelivuotinen kehitysyhteistyöhanke Tansanian Mufindissa tuli päätökseen viime vuoden lopulla. Hankkeen loppuarviointi osoittaa, että sen avulla on saatu aikaan muutosta niin paikallisten rakenteiden kuin yksilöidenkin tasolla. Hankkeesta on myös saatu tärkeitä oppeja tuleviin kehitysyhteistyöhankkeisiin. 01.09.2021 Järjestöjen työn tuloksia
Fingon uusi ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija: ”Ylikulutuksen värittämää länsimaista mallia ei kannata seurata” Toimemme ja ajattelumme vaikuttavat aktiivisesti siihen millaiseksi tulevaisuus muotoutuu, muistuttaa Fingon uusi ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija Noora Vähäkari. 25.08.2021 Uutiset
Syksyn koulutustarjonta Fingolla Fingossa on suunniteltu tälle syksylle taas valikoima erilaisia oppimistilaisuuksia. Nyt panostetaan kehitysyhteistyön hankehallintoon, viestintään ja arviointitaitojen kehittämiseen sekä laajennetaan verkkokurssien tarjontaa. Mukaan mahtuu paljon muutakin! Tässä katsaus syksyn tuleviin koulutuksiin. 23.08.2021 Blogit
Evaluator of Fingo Powerbank Fingo is looking for an evaluator or team of evaluators to design and conduct an evaluation of Fingo's Powerbank-project. 18.08.2021 Työpaikat
Nuoria vaikuttajia globaalikasvatuksella Työpajoja nuorten näköisestä vaikuttamisesta, kriittisestä medialukutaidosta, yhdenvertaisuuden edistämisestä ja lapsen oikeuksista. Taksvärkin työ tuottaa tuloksia. 18.08.2021 Järjestöjen työn tuloksia
Suomi on Pohjoismaiden kitsain kansainvälisen ilmastorahoituksen maksaja: Tämän verran olisi Suomen reilu osuus Pariisin ilmastosopimus velvoittaa rikkaat maat pistämään liikkeelle vuosittain 100 miljardia dollaria köyhien ja keskituloisten maiden ilmastotoimien tueksi. Velvoite koskee myös Suomea, mutta sen toimeenpano on ollut hajanaisesti johdettua ja läpinäkymätöntä. Suomen Lähetysseuran kehitystalouden asiantuntija Niko Humalisto selvitti, paljonko Suomen reilu maksuosuus voisi olla. 17.08.2021 Analyysit
Järjestöjohtajat ottavat kantaa kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raporttiin ja ilmastotoimien välttämättömyyteen Suomen suurimpien järjestöjen johtajat vaativat, että Suomen ja Euroopan unionin ilmastotavoitteista pidetään kiinni ja että niiden kiristämiseen ilmastonmuutoksen kiihtyessä varaudutaan. Samalla allekirjoittajat toivovat systemaattisten varoitusjärjestelmien kehittämistä. 16.08.2021 Kannanotot
Valtiovarainministeriö ehdottaa korotusta järjestöjen kehitysyhteistyöhön – ilmastorahoitukselle esitetään ennätyksellistä summaa Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä esitetään 8 miljoonan euron korotusta järjestöjen tekemälle kehitysyhteistyölle ensi vuodelle. ”Esitys antaa tunnustusta järjestöjen tärkeälle ja laadukkaalle työlle”, kiittää Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Sonja Hyötylä. 13.08.2021 Tiedotteet