”Jalkapallon MM ei jättänyt Etelä-Afrikalle paljoa käteen” Maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen Etelä-Afrikalle on jäänyt joukko vajaakäytöllä seisovia stadioneita, joiden ylläpitokustannukset ovat huimat. 07.10.2011 Uutiset
Hanketuen haku selkeytyy ja sähköistyy Uudistus on järjestöille tervetullut vaikuttamisen paikka, ja UM onkin jo työstänyt ohjeistusta järjestöjen palautteen perusteella. 07.10.2011 Blogit
Kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyöhön ei uutta rahaa 2012 Eilen julkaistussa hallituksen vuoden 2012 talousarvioesityksessä on sekä hyviä että huonoja uutisia mitä tulee ulkoministeriön kansalaisjärjestöille osoittamaan rahoitukseen. 06.10.2011 Blogit
TJN: Veroparatiisien suitsiminen ei ole onnistunut Uusi listaus salaisuusvaltioista paljastaa, miksi veroparatiisien merkitystä Kreikan kriisissä vähätellään. 05.10.2011 Uutiset
Seminaari: Ihmisoikeuksia pitää vaatia myös kehitysmaissa Suomen tulevassa kehityspoliittisessa ohjelmassa painotetaan oikeusperustaista näkökulmaa. Myös kansainvälisesti on herätty siihen, että ihmisoikeuksien toteutuminen on keskeinen keino edistää muuta hyvinvointia, todettiin Maailmanpankin ja ulkoministeriön seminaarissa. 05.10.2011 Uutiset
Täysin sitomaton, uusi tapa auttaa GiveDirectly on uusi tapa auttaa köyhiä: lähestulkoon ilman välikäsiä ja täydellisen omistajuuden antaen. 04.10.2011 Blogit
Maailman Kuvalehden uusi verkkosivusto avattu Globaaleihin kysymyksiin erikoistuneen aikakauslehden sisältö julkaistaan verkossa kokonaisuudessaan. 04.10.2011 Tiedotteet
Brasilian koilliskolkka teollistuu täyttä höyryä Satamien oiva sijainti houkuttelee öljynjalostamoja ja raskasta teollisuutta, muu tuotanto seuraa perässä. 03.10.2011 Uutiset
Afrikan metsien puolustaminen jatkuu Äskettäin edesmenneen nobelistin Wangari Maathain kannustama puiden istutus auttaa Afrikkaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen. 03.10.2011 Uutiset
Ville Niinistö: Rion huippukokouksessa kehitettävä vihreää taloutta Ensi kesänä Rio de Janeirossa kokoontuvalla huippukokouksella on suuri haaste: miten maailman taloudesta saadaan kestävää? Suomen ympäristöministeri peräänkuuluttaa talousministeriöiden ja taloustoimijoiden laajaa osallistumista. 29.09.2011 Uutiset
EU:n komissio esittää rahoitusmarkkinaveroa Komissio ja Barroso haluavat rahoitusmarkkinat valuuttakauppaa lukuun ottamatta verolle, mutta Britannia haraa vastaan. Järjestöjen toiveiden vastaisesti tuottoja ei käytettäisi köyhyyden vähentämiseen, vaan tilkitsemään EU:n budjettia. 29.09.2011 Uutiset
Viisi tuoretta tutkimusta Sarjassa esitellään globaaleja kehitysteemoja käsitteleviä ajankohtaisia tutkimuksia ja raportteja. Tällä kertaa pohditaan ruokaturvaa, älykkyyttä, innovaatioita, lasten sairastumista ja modernia orjuutta. 29.09.2011 Blogit