Foxconn korvaa ihmiset roboteilla? Automatisointi leviää vauhdilla elektroniikka-alalle ja muuhun teollisuuteen. Finnwatchissa toivotaan, että työpaikkojen vähentyessä yritysten veronmaksuhalukkuus kasvaa. 22.08.2012 Uutiset
Video: Post-it-animaatio kertoo Reilusta kaupasta Sveitsiläisen Solidarin hieno post-ip-lappusia käyttävä video havainnollistaa vanhan kaskun siitä kalastamiseen opettamisesta — ja paremmista ideoista. CC-napista saa englanninkieliset tekstit päälle. 20.08.2012 Blogit
Demokratia ottaa takapakkia Kansalaisyhteiskunnan tila ja yhdistymisvapaus ovat koetuksella monessa maassa. 20.08.2012 Uutiset
Bangladeshin valtio kiinnostui mikroluotoista Köyhien naisten valta Grameen-pankissa on uhattuna, kansalaisjärjestöt varoittavat. 20.08.2012 Uutiset
Infoa syksyn kumppanuusjärjestöhausta Ulkoministeriö on avannut haun uusien kumppanuusjärjestöjen löytämiseksi. Haulla on tarkoitus kasvattaa nykyisten yhdentoista kumppanuusjärjestön joukkoa useammalla kuin yhdellä järjestöllä. 20.08.2012 Blogit
Rodrik: Uusia kasvupyrähdyksiä on turha odottaa Taloustieteilijä Dani Rodrikin mukaan Itä-Aasian kaltaiset kasvuihmeet jäänevät nykyisiltä köyhiltä mailta kokematta, sillä teollisuustuotanto on muuttunut, kilpailu koventunut ja länsimaat tiukentaneet asenteitaan pelisääntöjen suhteen. 17.08.2012 Uutiset
Myydäkö kultaa vai maissia: Kepan opintopiiri Tansanian kauppasuhteista EU:hun Pelottavat kenialaiset, EU:n kauppapoliittinen strategia, Slow Food ja investointipolitiikka olivat Kepa Tansanian 'Alueelliset Kauppasopimukset'-opintopiirin keskustelunaiheita 14.8. 17.08.2012 Blogit
Intia jakaa miljoonia kännyköitä köyhille Köyhyysrajan alapuolella elävät perheet saavat ensi vuonna puhelimen Intiassa. Se helpottaa muun muassa pankkipalveluita – ja ehkä myös valtaapitävien vaalimenestystä. 16.08.2012 Uutiset
Video: Ylen Mannerheim-elokuvan innoittajana virolainen ”sissikino” Mannerheim-elokuvan taustahahmo Ken Saan on tehnyt ennen Mannerheimiä kenialaisversion virolaisklassikosta "Kevade" (Kevät). Idea kenialaiseen Mannerheimiin tuli nimenomaan Saanilta. 15.08.2012 Blogit
Video: Investointisopimukset rikkaiden asialla Nyt kun kaikki tietävät pankkien roolista finanssikriisissä ja yhä useammat alkavat puhua veronkierrosta, hollantilainen Transnational Institute muistuttaa meitä kansainvälisistä investointisopimuksista. Lyhyt video havainnollistaa kuinka reilua peliä kulisseissa pelataan. 13.08.2012 Blogit
Päästökauppatulot korvamerkittävä kehitysyhteistyöhön ja ilmastorahoitukseen Valtiovarainministeriö julkaisi esityksensä Suomen ensi vuoden talousarvioksi. Aiemmin tehdyssä kehyspäätöksessä hallitus päätti jäädyttää vuosien 2013-2014 kehitysyhteistyömäärärahat euromääräisesti tämän vuoden tasolle. Talousarvioesitys ensi vuodelle on tämän jäädytyssuunnitelman mukainen. 08.08.2012 Blogit