Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puolustanee rahoitusmarkkinaveroa ministerivaliokunnassa. Kuvassa "robinhoodina" Attacin puheenjohtaja Marissa Varmavuori. Kuva: Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puolustanee rahoitusmarkkinaveroa ministerivaliokunnassa. Kuvassa "robinhoodina" Attacin puheenjohtaja Marissa Varmavuori.

Suomi ratkaisee EU:n rahoitusmarkkinaveron kohtalon perjantaina

Saksa etsii yhdeksää maata mukaan ottamaan rahoitusmarkkinaveroa käyttöön. Suomi ratkaisee ensi viikon perjantaina lähteäkö mukaan vai ei — ja samalla tältä erää koko veron kohtalon.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Sami Taberman

Kesäkuussa Euroopan unionin huippukokouksessa päätettiin, ettei koko unionia saada mukaan toteuttamaan rahoitusmarkkinaveroa.
Saksa etsii paraikaa halukkaita maita, jotka voisivat ottaa veron käyttöön keskenään, niin sanotun laajennetun yhteistyön periaatteen mukaisesti. Siihen tarvitaan minimissään yhdeksän EU-maata. Saksan kirje on saapunut Suomeen, ja Kepan saamien tietojen mukaan hallituksen EU-ministerivaliokunta käsittelee Suomen kantaa ilmeisesti ensi perjantaina.
Päätös on veitsenterällä, sillä Saksa on tiettävästi lähestynyt ainoastaan kahdeksaa muuta maata, eli jos yksikin väistyy joukosta, hanke on vaarassa. Nämä maat ovat Belgia, Espanja, Kreikka Italia, Itävalta, Portugali, Ranska — ja Suomi.
Hallitusohjelman mukainen vai vastainen?
Euroopan lehdistössä on jo pitkään puhuttu tämän yhdeksän maan ”halukkaiden koalitiosta” samanmielisten joukkona. Ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa, että Suomi lähtee mukaan.
Suomi kannattaa EU-tason rahoitusmarkkinaveroa hallitusohjelmassaan, mutta hallitus tullee väittelemään kiivaasti siitä, tarkoittaako kirjaus koko unionia, vai voidaanko sen perusteella olla mukana ottamassa veroa käyttöön pienemmällä joukolla. Äänenpainot tulevat mitä ilmeisimmin painottumaan poliittisen spektrin mukaan: vasen laita kannattaa mukaan lähtemistä ja oikea vastustaa.
Kysymyksiä ministerivaliokunnassa herättää varmasti sekin, ettei aiemmin EU-tasolla esitetty veromalli enää ole se, mihin nyt etsitään osallistujia. Halukkaiden koalition löydyttyä komission täytyy sorvata uusi veroehdotus — joten halukkaiden täytyy tässä vaiheessa sitoutua veroon, jonka sisällöstä ei oikeastaan tiedetä varmasti.

Oikaisu: Suomi ratkaisee kantansa rahoitusmarkkinaveroon lähiviikkoina
Kepa kerää järjestöiltä allekirjoituksia kirjeeseen sen puolesta, että Suomi lähtisi mukaan halukkaiden koalitioon. Yhteydenotot viimeistään 10.9.2012: eva.nilsson@kepa.fi
Kirje rahoitusmarkkinaveron puolesta (pdf)