Jäsenaloitteet tulivat jäädäkseen Helmikuusta lähtien Kepa on kerännyt jäseniltään ideoita toiminnan kehittämiseksi jäsenaloitteiden muodossa. Kevään aikana aloitteita on tullut parikymmentä kappaletta. Kiitos niistä! 27.06.2013 Blogit
Kuoppaisella tiellä Kun työskentelee kansalaisjärjestöissä Etelän päässä tavallista monitorointivisiittiä pidemmän aikaa, pääsee todistamaan monia mielenkiintoisia asioita. Yksi näistä on etelän ja pohjoisen välisen yhteistyön kannalta olennainen tekijä, nimittäin ongelmista ja haasteista puhuminen. 27.06.2013 Blogit
UNDP avaa Kiinan avun määrää, kohteita ja toimintamalleja Kiinan kehitysavun tarkkaa määrittelyä vaikeuttaa avun vahva linkittyminen kauppaan ja sijoitustoimintaan, todetaan UNDP:n Kiinan-toimiston katsauksessa. 27.06.2013 Uutiset
G8-kokouksen veropäätöksistä Taxcastissa Iso-britannialainen Tackle Tax Havens -kampanja julkaisee säännöllisesti Taxcast-tietoiskuja ajankohtaisista veroparatiisitalouteen liittyvistä kysymyksistä. 26.06.2013 Blogit
Brasilia vähensi päästöjä liki 40 prosenttia Vaikka nykyiset kansainväliset ilmastosopimukset eivät velvoita kehitysmaita päästövähennyksiin, on Brasilia onnistunut tekemään huomattavia leikkauksia päästömäärissään. Tärkein tekijä on metsähakkuiden väheneminen. 25.06.2013 Uutiset
Siirtolaisuuden ja kehityksen kimurantti suhde Ihminenhän saa muuttaa, vaihtaa maisemaa, jos niin haluaa. Mutta miten maa pystyy nousemaan köyhyydestä ja parantamaan kansalaistensa elinoloja, jos koulutetut ja mahdollisuuksien mukaan muutkin lähtevät? 25.06.2013 Blogit
Arviointi: Panaman alkuperäiskansat voivat irtisanoutua REDD-ohjelmasta Riippumattomat arvioitsijat toteavat raportissaan, että YK:n REDD-metsäohjelmalla ei ole ollut odotettuja vaikutuksia alkuperäiskansojen kollektiivisiin oikeuksiin. YK käsittelee raporttia kesäkuun lopussa. 25.06.2013 Blogit
Civil society campaigns against political violence Burundi will have presidential, parliamentary and local elections in 2015. Political intolerance and violence is common in Burundi and the number of violent acts with political motive normally increase before the elections. 24.06.2013 Blogit
Kansa haluaa osansa Tansanian kaasutuloista Tansanian rannikko jää ilman työpaikkoja, kun kaasu ja öljy pumpataan muualle. 24.06.2013 Uutiset
Raportti: Köyhimmät maksavat ilmastonmuutoksesta kovimman hinnan Nyt tarvitaan kiireellisiä toimia sekä kasvihuonekaasujen päästömäärien alentamiseksi että köyhien maiden auttamiseksi, jotta ne voivat varautua dramaattiseen ilmastonmuutokseen ja äärimmäisiin sääilmiöihin, Maailmanpankkiryhmän pääjohtaja Jim Yong Kim vaatii. 20.06.2013 Uutiset
A Chinese rival to Panama canal to be built in Nicaragua? On June 13, 2013, The Nicaraguan National Assembly passed the legislation granting the concession for the construction of a channel that would connect the Atlantic Ocean with the Pacific Ocean through the great Nicaraguan lake. 19.06.2013 Blogit
G8 lupasi hillitä veronkiertoa – käytäntö jäi auki Eilen 18.6. päättynyt Britannian isännöimä G8-kokous haki keinoja veroparatiisitalouden suitsimiseen. Ulospäin kokouksesta kantautui suuria sanoja muun muassa automaattisesta verotietojen vaihdosta, mutta monen päätöksen toteutus jäi vielä auki. 19.06.2013 Uutiset