Kansalaisjärjestöt rakentavat demokratiaa Mosambikissa Mosambikissa sananvapaus ja lehdistönvapaus on melko laajaa verrattuna moneen muuhun eteläisen Afrikan maahan – paljolti kansalaisjärjestöjen ja sitoutumattoman median yhteistyön ansiosta. 21.01.2015 Blogit
Kääriäisen kirjan kuva kehitysyhteistyöstä turhan pessimistinen Matti Kääriäisen tänään julkistettu kirja Kehitysavun kirous puuttuu moneen tärkeään ja etenkin eduskuntavaalikeväänä ajankohtaiseen asiaan. On hyvä, että kehitysavun tuloksellisuudesta ja maailman eriarvoisuudesta keskustellaan. 20.01.2015 Blogit
Rikkain prosentti omistaa pian enemmän kuin muut yhteensä Kehitysjärjestö Oxfamin tuoreen raportin mukaan rikkain prosentti omistaa yli puolet maailman varallisuudesta jo ensi vuonna, jos nykymeno jatkuu. 19.01.2015 Uutiset
Rahankeräyslain uudistaminen siirtyy Järjestöt vaikuttivat onnistuneesti rahankeräyslain uudistukseen. Yleishyödyllisyyden ja rahankeräyksen luotettavuuden säilyminen on tärkeää. 19.01.2015 Blogit
Oxfam: Mikä onkaan maailman polttavin ongelma? Maailmanlaajuinen kysely kertoo, että rikos ja väkivalta koetaan planeetan vakavimmaksi ongelmaksi. 16.01.2015 Uutiset
Kahdeksan reseptiä kestävään talouteen Maailmantalouden tekijät -vaalikampanjan videoilla eduskuntapuolueiden puheenjohtajat haastavat kaikki kansanedustajaehdokkaat mukaan. 16.01.2015 Blogit
Ministeriöltä 15,9 miljoonaa järjestöjen kehitysyhteistyöhön Valtionavustusta myönnettiin 80 hankkeelle yhteensä 15,9 miljoonaa euroa. Suosituimmat maat olivat Tansania, Somalia, Kenia ja Nepal. Valtionavustus kohdistuu vuosien 2015–2017 aikana toteutettaville kehitysyhteistyöhankkeille. 16.01.2015 Blogit
Tänään alkava Action/2015-liike vetoaa maailman päättäjiin Vuonna 2015 tehdään useita kauaskantoisia päätöksiä. Globaali kampanja pyrkii tuomaan kaikki äänet yhteen. 15.01.2015 Blogit
Kehitysmailla menee paljon paremmin kuin suomalaiset luulevat Suomalaiset luulevat virheellisesti, että köyhyys lisääntyy, kehitysmaiden lapset eivät käy koulua ja naiset eivät halutessaan voi käyttää ehkäisyä. Pyysimme ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikköä pohtimaan, miksi Suomesta katsoen maailma näyttää synkältä. 15.01.2015 Uutiset
Yle: Aasia siirtyy nopeasti tuuli- ja aurinkovoimaan Suomalaiset tutkijat ennustavat, että tuulesta ja auringosta tulee halvin energiantuotantomuoto jo 5–10 vuodessa maailman suurimmilla energiamarkkinoilla Aasiassa. 15.01.2015 Uutiset
Kansalaismielipide vei TTIP:n riitojenratkaisumenettelyn jäähylle Yli 140 000 vastaajaa vastusti EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasopimukseen kaavailtua riitojenratkaisumenettelyä. Suomesta SAK suhtautui ratkaisumenetteluun kriittisesti, EK kannatti sitä, mutta varauksin. 15.01.2015 Uutiset
Jäsenaloite toimii Onko sinulla idea toiminnasta, joka voisi hyödyttää muitakin järjestöjä? Tai joka edistäisi yhteistyötä ja verkostoitumista? Tee Kepalle jäsenaloite! 14.01.2015 Blogit