Zimbabwen Aids-orvot ry:n taimitarha
Kuva: Zimbabwen Aids-orvot ry.

Metsänhoidosta ruokaa ja toimeentuloa

Kuva: Zimbabwen Aids-orvot ry.

Zimbabwen Aids-orvot ry:n metsäprojekti sai alkunsa laillisen polttopuun tarpeesta 10 vuotta sitten, kun järjestö sai vuokrattua Hararessa sijaitsevan joutomaa-alueen. Paikalla aiemmin ollut luonnonmetsä oli tuhottu, minkä jälkeen alue oli jäänyt kokonaan hoitamatta.

Taimitarhalla kasvatetaan tällä hetkellä sopimustyönä 100 000 polttopuun taimea Sustainable Afforestation Associationille, sekä 20 000 taimea omiin tarpeisiin ja pienmyyntiin.

Kun polttopuun tuotanto oli saatu vauhtiin, laajennettiin toiminta ruoan tuotantoon. Alueella kasvaa nyt yli sata hedelmäpuuta, ja vihannespuutarhassa tuotetaan kaikki omaan käyttöön tarvittavat vihannekset. Osa vihanneksista menee myyntiin.

Projektin avulla orpolapset saavat terveellistä ruokaa ja oppivat samalla taimitarhan hoidosta ja puuntaimien kasvatuksen eri menetelmistä.

Ilman ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoitusta projektia ei olisi saatu käyntiin eikä sen jatkuvuutta turvattua.  

Metsäprojekti työllistää tällä hetkellä viisi henkilöä, minkä lisäksi se on tarjonnut paikan 30 työharjoittelijalle. Lähes 100 paikallista viljelijää on koulutettu. Lisäksi projekti on tarjonnut sekä ainutlaatuisen vierailukohteen että tutkimusaiheen gradua varten useammalle yliopisto-opiskelijalle.

Zimbabwen Aids-orvot ry:n verkkosivut