Yksi syy tälle on, että Intian jalansija Afrikassa on paljon Kiina pienempi. Se yritti aluksi Kiinan ”apua öljyä vastaan” -politiikkaa, mutta huomasi lehden mukaan pian, ettei se pärjää millään Kiinan jättimäisille infrastruktuurihankkeille. Sen jälkeen strategiaksi on otettu kapasiteetin vahvistaminen eri aloilla, lääketieteestä timanttien jalostusasteen kasvattamiseen.Intialaisen analyytikon Sudha Ramachandranin artikkelin mukaan Intian suhde Afrikan maihin on erilainen kuin siirtomaa-ajalla Euroopan ja Afrikan, vaikka toiselta näyttää: Afrikasta viedään Intiaan raaka-aineita, ja sinne kaupataan takaisin jalostettuja tuotteita. Kaupan ehtoja eivät sanele ulkopuoliset, vaan molemmat osapuolet hyötyvät.Artikkeli ei haiskahda kovinkaan neutraalilta, vaan se pyrkii vastaamaan Intiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Juttu on eräänlainen myytinmurtamisyritys, jollaisia toki itsekin aika usein kirjoitan. Sen kun pitää mielessä, juttu antaa monipuolisen kuvan maailman muuttuvista valtasuhteista.Hyvä on muistaa sekin, että ennen kylmän sodan loppua Intian suhteet moniin Afrikan maihin olivat läheiset. Sittemmin etääntyneistä suhteita on nyt alettu lämmitellä, raaka-aineiden himon lisäksi muun muassa sen tähden, että Afrikasta voi saada monta puoltavaa ääntä YK:n turvaneuvostoon, johon Intia halajaa. Myös Intian pyrkimys Intian valtameren laivastomahdiksi edellyttää maalta aktiivisia toimia Somalian merirosvouksen hillitsemisessä.
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.