Järjestöjen edustajat pääsivät kertomaan vuoden onnistumisistaan linnun muodossa. Kuva: Järjestöjen edustajat pääsivät kertomaan vuoden onnistumisistaan linnun muodossa.

Tammitotit avasi Töölöntorinkatu 2B:n ovet

Tammitoteilla oli mahdollisuus vierailla useissa järjestöissä, tutustua niiden toimintaan ja työntekijöihin sekä nauttia pienestä purtavasta.

Teksti: Anna-Sofia Joro Kuva: Miina Poikolainen

”Järjestimme monta onnistunutta tilaisuutta ja seminaaria, jotka kokosivat yhteen suuren joukon kehitysyhteistyön ammattilaisia.”

”PSV onnistui vuonna 2010 oppimaan rankasta tilintarkastusprosessista. Nyt on kirjanpidot kunnossa. Kun tekee asiat alusta alkaen kohdilleen, loppu on leikintekoa.”

”Etelän vapaaehtoinen toi Etelän ääntä enemmän mukaan suomalaisen järjestön kehitysyhteistyöhön.”

”Maan ystävien ilmastolobbarit tapasivat syksyllä kahden päivän aikana yli 80 kansanedustajaa ja vaativat Suomelta konkreettisia ilmastotoimia!”

”SYL teki oman kehitysyhteistyöstrategian ohjaamaan toimintaa.”

”Nuoremme Suomesta ja maailmalta paransivat Mexico Cityn slummilasten oloja.” – Finnish Up With People Alumni Association ry.
”Ei konflikteja – vain pieniä erimielisyyksiä.”

”180 milj. euroa lisää kehitysyhteistyöhön.”

Tässä vuoden 2010 tähtihetkiä, jotka järjestöt kirjoittivat paperilintuihin ja ripustivat Kepan onnistumisten puuhun Tammitotit-tapahtumassa 13.tammikuuta. Tammitotit on Töölöntorinkatu 2B:n järjestöjen vuosittain järjestämä yhteinen avointen ovien tapahtuma.

Kepan tiloissa vierailijat pääsivät maistelemaan pientä purtavaa, kuuntelemaan musiikkiesityksiä sekä juttelemaan mukavia vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Virallisemmassa osuudessa Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry myönsi Vuoden LiiKe -palkinnon Etelän vapaaehtoisohjelma Etvolle. LiiKen puheenjohtaja Leena Harkimo ojensi kunniakirjan sekä pinon jalkapalloja Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalaiselle.

Tammitoteissa ovensa avasivat Kepan lisäksi DEMO, Ihmisoikeusliitto, KATU, Kehys, maailma.net, MPKY, Eettisen kaupan puolesta, STETE, Suomen UN Women, Suomen YK-liitto ja SYKSE.