2018-02-avoimuus

Suomi putosi rajusti avoimuusvertailussa

Tiistaina julkaistiin tuore Financial Secrecy Index -listaus, jossa Suomi putosi maailman avoimimman maan pallilta kauas keskikastiin.

Teksti: Lyydia Kilpi Kuva: airpix/Flickr

Suomen salaisuusaste on nyt 53%, kun vielä edellisessä 2015 julkaistussa selvityksessä se oli 31%.  Esimerkiksi Venezuela, Bulgaria ja Viro kiilasivat Suomen edelle vertailussa, joka mittaa toimia varojen piilottelun ja veronkierron estämiseksi. Pahisten kärkikolmikossa ovat tänä vuonna Sveitsi, Yhdysvallat ja Caymansaaret, jotka ovat tunnettuja salaisuusvaltioita.

Suomi sai huonoimman mahdollisen arvosanan julkisuuden puutteesta vero-oikeudenkäynneissä sekä omistusten rekisteröinnistä. Selvitys katsoo, että Suomessa ei kerätä riittävän kattavia tietoja esimerkiksi kiinteistöjen tai vapaasatamiin säilötyn omaisuuden omistajista tai tieto ei ole kohtuuhintaan kansalaisten saatavilla.

Suomen sijoitusta heikentää myös mahdollisuus, että kierrossa on edelleen vanhoja haltijaosakkeita. Niiden liikkeellelasku kiellettiin vuonna 1980, mutta sitä edeltävän ajan osakkeisiin ei ole puututtu. Haltijaosakkeet ovat veroparatiiseista tuttu keino piilottaa omistajan henkilöllisyys.

Verotusta koskevista oikeudenkäynneistä on Suomessa saatavilla heikosti tietoa. Yritysten nimiä ei julkaista edes ratkaisuissa, ja yleisön mahdollisuus seurata oikeuden istuntoja voidaan evätä esimerkiksi liikesalaisuuden nojalla. Salailu heikentää tilivelvollisuutta ja kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen. Kuluttajien mahdollisuus valita verovastuullisten yritysten tuotteita kärsii.

Financial Secrecy Indexin pitäisi nyt herättää suomalaispäättäjät korjaustoimiin. Parantamalla tiedon saatavuutta, siivoamalla viimeisetkin haltijaosakkeet pois ja petraamalla vero-oikeudenkäyntien julkisuudessa Suomi voi päästä takaisin kärkipaikoille.

Tax Justice Network -verkoston Financial Secrery Index