Fiksua?Todella fiksua siinä mielessä, että tänään käytävien valotaulut kertoivat delegaattien ja muiden kokoustajien säästäneen 197 puuta paperikoneen kidasta. Arvioitu satojen tuhansien paperiarkkien säästö on arvokas ele kestävyyden suuntaan, samoin kuin käytäville ripotellut vesipisteet ja kierrätysastiat.Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii toimia kaikilla tasoilla, niin kansainvälisellä, kansallisella kuin paikallisellakin. Kokoustaso on tervetullut lisäys.Ei kuitenkaan niin fiksua, ettei vähän tyhmääkin.Ensiksi, tiedonkulku hankaloituu ennen uuden käytännön vakiintumista. Muutosvastarintaa, tunnustan. Logistista kekseliäisyyttä on kuitenkin vaadittu, jotta ympäristöjärjestöjen kirjoittama ECO-lehti ja kansainvälisen kestävän kehityksen instituutin (IISD) tuottama Earth Negotiations Bulletin on saatu neuvottelijoiden tietoon.Paper smart määrää, ettei käytävillä saa jakaa tulosteita. Luova ratkaisu on ollut valtavien ECO-tulosteiden ripustaminen konferenssikeskuksen aulaan. Jalkatyönä kopioita on lisäksi jaettu suoraan delegaateille. On vain toivottava, että järjestöjen viestit tavoittavat neuvottelijat edellisvuosien tapaan.Toinen huolenaihe on selvästi ensimmäistä vakavampi. Tiedonkulku paperidieetillä toimivassa ympäristössä on paljolti henkilökohtaisten tietokoneiden, tablettien, kännyköiden ja toimivan nettiyhteyden varassa. Köyhien maiden neuvottelijoilla ei aina ole käytössään samanlaista teknistä kalustoa kuin vaikkapa suomalaisilla kollegoillaan. Isäntämaa Qatar on tosin vakuuttanut, että lainakoneita on saatavilla kaikille halukkaille. Hyvä niin.Onneksi asiakirjoja jaetaan yhä tekstien hiomisvaiheessa kaikille suljettujen kokousten osallistujille. On tärkeää, että kaikki neuvottelijat ovat asioista samalla sivulla – silläkin uhalla, että nuo sivut tuhoavat pari ylimääräistä puuta.YK:n ilmastosopimuksen 18. osapuolikokous (COP18) järjestetään Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11.–7.12.2012. Lisätietoa Kepan Doha-kokoussivulla.
Fingo invites applications to its Programme Advisory Group
Fingo is looking for members to join its new Programme Advisory Group. The Advisory Group will play an important role in providing strategic advice on the implementation of Fingo’s 2026–2029 programme with a particular focus on strengthening equal partnerships.