Maailman pientilojen omistajat keskittyvät Väli-Amerikkaan Kuva: Maailman pientilojen omistajat keskittyvät Väli-Amerikkaan

Omistavatko naiset vain kaksi prosenttia maasta?

Brittiläiset kehitysjärjestöt ovat viime vuosina ruoskineet itseään epäonnistuneista kampanjoista, jotka ovat olleet näyttäviä, mutta jälkipuinnissa osoittautuneet tehottomiksi. On kyseenalaistettu kevyt tekemisen meininki ja vaadittu luomaan syvempää muutosta, joka menisi kansalaisten arvoihin saakka.

Teksti: Jukka Aronen

Järjestöissä on jouduttu pohtimaan, miten arvoihin voidaan vaikuttaa ja millaista tietoa ihmisille on tarjottava. Uudessa tilanteessa korostuvat pitkäjänteinen toiminta ja faktoista nouseva asiantuntijuus.

Pienen särön tähän kuvaan iskee nyt Yalen yliopiston taloustieteilijä Cheryl Doss, joka sanoo, että esimerkiksi Oxfam ja Action Aid käyttävät väärää naisten maanomistustilastoa kampanjamateriaaleissaan. Dossia riepoo se, että edellä mainittu kaksikko käyttää lausetta ”naiset omistavat vain kaksi prosenttia maailman maatalousmaasta”. Se ei Dossin mukaan pidä paikkaansa.

***

Doss painottaa, että aihe on tärkeä, ja naisten maanomistus on keskeinen asia kehityksen kannalta, mutta todellisuudessa tilastot eivät tue väitettä kahden prosentin omistuksesta.

Esimerkiksi tuoreessa, naisten maanomistusta kymmenessä Afrikan maassa kartoittaneessa tutkimuksessa saatiin hyvin vaihtelevia tuloksia.

Pienin luku löydettiin Senegalista, jossa 11 prosenttia naisista ilmoitti omistavansa maata. Ruandassa ja Burundissa naismaanomistajia oli peräti 54 prosenttia. Miesten vastaavat luvut olivat 28, 55 ja 64. Suurin sukupuolten välinen omistuskuilu havaittiin Ugandassa, jossa miehet olivat 21 prosenttiyksikköä naisten edellä. Erot ovat suurempia, jos tarkastellaan pelkästään miesten tai naisten omistamia tiloja, ei siis yhteisomistuksessa olevia.

Tämä ei vielä kerro juuri mitään siitä, miten suuren pinta-alan naiset omistavat koko maasta.

Dossin mukaan maa pitää jakaa viiteen osaan: naisten omistamaan maahan, miesten omistamaan maahan, yhteisomistuksessa olevaan maahan, valtion tai yhteisöjen omistamaan maahan sekä maataloustuotantoon kelpaamattomaan maahan.

Naisten omistaman maatalousmaan pinta-ala selviää vasta, kun muut neljä osaa ovat selvillä. Käytännössä tarkempi osuus voidaan arvioida ilman mittatikkua, kunkin maan tilojen keskikoon mukaan – näin siis periaatteessa, jos kunnon tilastoja olisi saatavilla.

Tästä päästäänkin pääasiaan eli siihen, että perusteellista dataa ei ole vielä olemassa. Ja siksi myös vanha ”sivistynyt arvaus” kahdesta prosentista on alkanut elää omaa elämäänsä.

***

Oxfamin tutkijat ovat jo vastanneet kritiikkiin, ja painottavat, että vaikka tilastot ovat huonoja, on selvää, että naisten maanomistusolot ovat globaalisti huonossa jamassa, eikä kampanjoinnin ydinsanomassa ole sinänsä mitään muutettavaa. Ja uudetkin tilastot saattavat maalata liian positiivisen kuvan, sillä kun maa on yhteisomistuksessa, päätösvalta on usein miehellä. Tärkeää olisikin saada naisille aitoa päätäntävaltaa maankäyttöön.

Dosskin toteaa, että maanomistus on erittäin monimutkainen yhtälö, johon ei olla porauduttu vielä riittävän syvälle. Maissa on esimerkiksi hyvin erilaiset lainsäädännöt sen suhteen, miten avioliitossa elävän pariskunnan suhde yhteismaahan on järjestetty ja miten maa periytyy, jos jompikumpi tai kummatkin kuolevat.

***

Tuo sama tilasto muuten kummittelee myös Kepan uutisarkistossa. Löysin yhden jutun, jossa mainitaan ”naisten omistavan maatalousmaasta vain kaksi prosenttia” ja toisen, jossa naiset omistavat ”vain 10 prosenttia maasta”.

On kaikkien etu vaatia parempia tilastoja.

—–

Kirjoittaja on Kepan/Fingon entinen viestinnän asiantuntija, joka kirjoittaa nykyään Diippimedia-yrityksen kautta freelancerina.