”Hallitus tarjoaa humanitaarista ja turvallisuusapua toiveissaan päästä osaksi Somalian tulevasta energiateollisuudesta”, The Observer kirjoittaa.
Lehden saamien tietojen mukaan Britannia on käynyt neuvotteluja Puntmaasta löytyneiden öljyvarojen hyödyntämisestä. Myös Somalian pääministeri myönsi, että maan täytyy jakaa luonnonvarojaan pystyäkseen hyödyntämään niitä.
Kanadalainen öljy-yhtiö Africa Oil on jo aloittanut poraukset Puntmaassa, ja kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset yritykset ovat The Observerin mukaan olleet kiinnostuneita Somalian öljymarkkinoista, kun maa on hieman rauhoittunut. Somalian virkamiehet odottavat, että merenalaiset öljylöydökset osoittautuvat hyvin mittaviksi.
Brittien kehitysministeri Andrew Mitchell piti The Observerin väitettä vuosisadan kyynisimpänä journalismina. BBC:n Andrew Marr Show -aamuohjelmalle antamassaan haastattelussa Mitchell korosti, että Britannian toimia Somaliassa ajaa vain se, että koko hallitus oli järkyttynyt nälänhädän seurauksista Somalialle.
Ministerin mukaan minkäänlaista kaupallista syytä ei ole.
”Totta kai jos öljyä löytyy ja sen tuotantoa kehitetään, me haluamme, että öljy hyödyttää somalialaisia.”
Se on laajemminkin kehitysväen toive. Viime viikon uutisissa käsiteltiin muiden muassa sitä, kuinka Afrikan maat haluavat isommat siivut luonnonvaroistaan ja kuinka EU haluaa avata luonnonvarayritysten tilejä.
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.