VINGO-teltta on auki koko festivaalin ajan. Jokainen Kepan jäsenjärjestö, joka on näytteilleasettajana festareilla, on tervetullut levähtämään VINGOon. Sisään pääsee näyttämällä festaripassia, johon on merkitty Kepan jäsen -ruksi.Tänä vuonna Maailma kylässä -festivaaleille on ilmoittautunut yli 160 Kepan jäsenjärjestöä eli aika tarkkaan puolet koko jäsenistöstä. Luku on sama kuin viime vuonna, eli vuoden aikana koettu turbulenssi järjestöjen työssä ei ole vaikuttanut osallistumisinnokkuuteen. Hyvä niin! Maailma kylässä -festivaali on ainutlaatuinen paikka nähdä, mikä valtava joukko järjestöjä ja niiden työntekijöitä ja vapaaehtoisia työskentelee oikeudenmukaisen maailman puolesta. Ja miten monilla eri tavoilla toimimme, mikä uskomaton toimijoiden ja menetelmien kirjo on mukana tässä työssä. Samaa tunnetta yhteisen työn määrästä ja merkityksestä ei oikeastaan saa mistään muualta. Pelkästään jo siksi kannattaa suunnata festariviikonloppuna Kaisaniemeen!Laitetaan yhteistuumin kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saamme festariviikonlopuksi aurinkoa ja kuivat kelit. Hauskuus ja hyvä fiilis on joka tapauksessa taattu. Nähdään Kaisaniemessä!
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.