”Ensi vuonna tähän aikaan meillä on jo vahva ilmastolaki”, perustelee ilmastolakia Suomeen vaativan Polttava kysymys -kampanjan koordinaattori Meri Pukarinen.Kampanjointia järjestöverkosto ei aio lopettaa, ja Pukarisen mukaan ilmastolakia vartenkin pitää vielä tehdä paljon töitä.Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikan ministerityöryhmä päätti 8. helmikuuta käynnistää ilmastolain valmistelun. Pukarinen on tyytyväinen siitä, että ympäristöministeriön asettama työryhmä aikoo kuulla hyvin eri sidosryhmiä lain valmistelussa.
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.