Vunjanhe oli lähetetty takaisin Mosambikiin 12. kesäkuuta ilmeisesti brasilialaisyhtiö Valen painostuksesta, sillä Vunjanhe on johtanut kampanjaa Mosambikissa toimivan kaivosyhtiön ympäristörikkeitä ja väestön pakkosiirtoja vastaan.
Justiça Ambiental, suuri joukko brasilialaisjärjestöjä sekä kansainvälinen Maan ystävät vetosivat Brasilian liittovaltion hallitukseen ja suurlähetystöihin, että Vunjanhen olisi edelleen mahdollista osallistua YK:n kestävän kehityksen kokoukseen. Ilmeisesti järjestöjen tuottama paine tuotti tulosta.
Järjestöt vaativat Brasilian viranomaisilta julkista selitystä ja anteeksipyyntöä. Näitä ei ole kuulunut, eikä myöskään ole selvää, onko Vunjanhen nimi poistettu poliisien ja tiedusteluviranomaisten reksitereistä. Vunjanhe aikoo esitelmöidä Rio+20-kokouksen kansalaisjärjestötapahtumassa Valen toiminnasta Mosambikissa.
Myös Kepa osallistui Vunjanhen-tapauksen lobbaamiseen tiedottamalla tilanteesta suomalaiselle medialle ja Suomen Rio+20-delegaatiolle.
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.