Miltä näyttää nuorten työllisyys ja työttömyys Suomessa ja globaalisti? Jokainen meistä ansaitsee työtä, josta maksetaan elämiseen riittävää palkkaa ja jota voi tehdä ilman pelkoa. Nuorisotyöttömyys ei ole jakautunut pallollamme kuitenkaan tasaisesti.Työn ei pitäisi olla hengenvaarallista tai sairastuttaa, mutta miljoonien kohdalla todellisuus on toinen. Terveyttä työpaikoilla vaarantavat kemikaalit ja korkeat lämpötilat mutta myös pitkät työpäivät.Tiesitkö, että yli puolet Malesian tekstiilityöläisistä työskentelee minimipalkalla? Aasian tekstiiliteollisuudessa palkkoja yhdistää se, että niillä on vaikea tulla toimeen. 80 prosenttia työntekijöistä on nuoria naisia.Tuottaako tieto tuskaa? Ei hätää sillä Mahdollisuuksien torit tarjoavat keinoja toimia reilumman työn puolesta.Toreilla voi osallistua esimerkiksi Kunnon työtä nuorille -kuvahaasteeseen. Vaihtoehtoja löytyy myös Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:ilta sekä Eettisen kaupan puolesta ry:ltä, jotka ovat tänä vuonna Mahdollisuuksien torien yhteistyökumppaneita.
,
,
,